Näytetään tekstit, joissa on tunniste pääsiäinen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pääsiäinen. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Lankalauantai - Pääsiäispäivä


Lankalauantai avautui aurinkoisena ja kirpeän yöpakkasen siivittämänä. Aamu- ja päivälenkki karvaisen kanssa tehtiin läheiselle pellolle / meluvallille mukavan hankiaisen saattelemana.


Päivälenkille otin kameran mukaan ja yritin kuvailla kaunista aurinkoista maisemaa. Tänäänkin haittasi kirkas auringonpaiste kameran säätelyä. En yksinkertaisesti näe auringossa enkä varjossakaan kameran säätöjä. Ihan käsikopelolla mentiin.


Perjantain sateinen aamujuoksulenkki vaihtui pääsiäissunnuntaiaamun pirteään aurinkoiseen pakkasjuoksulenkkiin. Perjantailenkillä vaivasi vielä alkuviikon eri lajien / kuntotestin aiheuttama etureisien kireys ja energian puute. Sunnuntaiaamun kympille suunnistin aamupuuron voimin ja se tepsikin hyvin. Lenkin jälkeinen sauna ja toinen aamupala antoivat taas niin autuaan olotilan :)


Kuukauden päästä pitäisi olla jo puolikaskunnossa ja jaksaa vetää tuplasti pitempi lenkki kuin tänään. Hui!


Tämä pääsiäinen on mennyt chillaillessa kotona ja harrastaen niitä mukavia asioita elämässä, kuten juoksua, kirjoja, elokuvia, karvaista, käsitöitä, valokuvaamista, kaunista luontoa ja yleensä elämää ilman kiirettä ja aikatauluja.


Viimeisessä kuvassa yksi elämän valopilkku, joka osaa myös nauttia yksinkertaisista asioista elämässä!

perjantai 6. huhtikuuta 2012

Pääsiäinen


Haluan näillä pääsiäisen keltaisilla ruukkunarsisseilla ja 
pehmeillä pajunkissoilla toivottaa kaikille 
Oikein Kivaa Pääsiäisen aikaa!


Katselin viime pääsiäisen valokuvia ja vähän päälle kaksi viikkoa myöhemmin ollut pääsiäinen vuosi sitten oli täysin lumeton. Olin ottanut kuvia muuttolinnuista ja läheisellä pellolla viilettävistä rusakoista. Pääsiäissunnuntaina virittelin vuosi sitten terassikalusteet ja join vuoden ensimmäiset 
terassipäiväkahvit ulkona.
 Nyt ei ole tietoakaan keväästä eikä lumettomuudesta. 
Tänäänkin on useampaan otteeseen satanut lisää lunta.


Mutta ei ole syytä vaipua epätoivoon. Kyllä se kevät ja sen jälkeen kesä sieltä tulee.

torstai 21. huhtikuuta 2011