Näytetään tekstit, joissa on tunniste aurinko. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste aurinko. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Ensilumi


Viime yönä satoi tänne Joensuuhun ensilumen. Tänä aamuna maa oli ihan oikeesti valkoinen ja luminen. Nämä valokuvat on otettu maanantaina, jolloin ei vielä ollut kuin ripaus lunta.


Olen ollut maanantain ja tiistain töiden puolesta paljon ulkona. Ollaan ajeltu eri puolilla kaupunkia hieman syrjemmällä citystä ja mitä kauniimmissa maisemissa. Molempina päivinä oli muutaman asteen pakkanen ja aurinko paistoi. Järven ja lammen pinnat alkoivat olla pienessä riitteessä ja maisemat olivat tosi kauniita. Pieni pakkanen ja raitis ilma sai aikaan totaalisen väsyn töiden jälkeen. Onneksi molempina iltoina oli urheilullista aktiviteettiä, jotta jaksoi pysyä hereillä. Talviaikaan siirtyminen on ollut minulle yhtä tuskaa. Herään kukon pierasun aikoihin ja haahuilen aamulla ihan pirteänä ihan turhan aikaisn. Haluaisin iltaan sellaisia tunteja, että oikeesti jaksan valvoa enkä nuoku jo kahdeksan aikoihin!!!!


Loppukevennyksenä minun työluukki :)

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Aurinkoinen lauantai :)



Kun kulkee monta viikkoa päivästä päivään harmaassa, sateisessa ja pimeässä, ei edes tajua mikä tässä mättää. Heti, kun päivä valkeni auringon paisteeseen, elämä kirkastui auringon myötä. Päivä tuntui paljon pitemmältä.


Auringon paistaessa näkee paljon paremmin kaiken kauniin ympärillään tai ainakin voi ikuistaa sitä kauneutta kameran linssin läpi paremmin.



Auringon säteet leikkivät vedessä kilpaa sorsien kanssa. Tosi kaunista :)



Kaupungin metsänhoitoyksikkö on tehnyt metsän raivauksia meidän lenkkipolun varrella. Maisema avartuu ja muuttuu kauniimmaksi.


Minun lenkkikaveri löysi kivikosta jotakin mielenkiintoista!



Näitä kesyjä sorsia on aivan älyttömästi tuon lahden poukamassa. Välillä ne ovat levittäytyneet nurmikolle evästelemään ihan lasten leikkikentän viereen. Eilen ne kävelivät jo kevyen liikenteen väylää pitkin vastaan ja lakosivat vasta, kun kävelin lenkkikaverin kanssa lähelle.

keskiviikko 1. elokuuta 2012

The end


Juhlaviikonlopulla oli sitten arvoisensa päätös. Sunnuntai-illan ja maanantaiaamun maisema oli tällainen. Uintia, saunaa, mukavaa seurustelua kauniimpaakin kauniimmassa suomalaisessa kesämaisemassa. Ei olisi voinut yhdeltä viikonlopulta enempää toivoa!

keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

Eilinen


Aurinkoon ja sen valoon on niin taivaallisen ihana herätä kesälomalla. Eikä se haittaa, vaikka aurinko herättää ensi säteillään jo neljän aikoihin aamulla.Jatketaan aamua ja nukutaan vähän pitempään. Näin tein eilen aamulla. Heräsin aamun ensi säteisiin, jotka paistoivat makkarin ikkunasta. Tarkoituksella en laittanut sälekaihtimia edes kiinni. Nämä kaksi kuvaa on otettu aamuneljän hujakoilla..


Sitten yhdeksän aikoihin, ihan oikea heräämisen jälkeen karvainen lenkille, aamupalaa naamaan ja pyörälenkille. Kävin kääntymässä Niittylahden opistolla ja kilometrejä kertyi 25 km.


Opiston liikuntahallin takana pidin pienen breikin ja söin välipalakeksin. Olisin kaivannut niin sitä juomapulloa pyörään. Tuollaisella lenkilläkin neste tekisi niin hyvää. Pitää käydä tsekkaamassa juomapullotelinettä kaupasta, josta ostin tuon pyörän. 


Kypärä oli aivan huippu. Pysyi hyvin päässä ja tuntui hyvältä. Oon niin tyytyväinen siihen myyjään, vieläkin. Kotona naamariin omenan ja banaanin puolikas ja kokeilemaan juoksua heti pyöräilyn jälkeen! Eihän se oikein kulkenut. Aurinko paahtoi jo aika korkealta ja oli hiostavan kuuma. Mutta neljä kilometriä tuli osittain käveltyä ja osittain hölkättyä tosi pienellä vauhdilla ja sykkeillä.

keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Kesäilta




Näissä maisemissa ja näissä tunnelmissa vietin eilisen illan pelaten beachea, saunoen, uiden ja chillaillen pelikavereiden kanssa aivan extemporee. Talviturkki tuli heitettyä muutaman kerran ja se jäikin muutamaksi kuukaudeksi Reuhkajärven pohjaan odottamaan pakkasia ja tulevan talven tarpeita.


maanantai 9. huhtikuuta 2012

2. Pääsiäispäivä


Aivan pakko laittaa tänne blogiin muistiin tämän pääsiäisen parasta antia yöpakkasta, hankiaista, aurinkoa ja mahtava aamulenkki. Lähdettiin karvaisen kanssa jäälle jo kahdeksan jälkeen. Muutama koiran ulkoiluttaja ja hiihtäjä oli uskaltautunut meidän seurana aamun kirpeyttä ihastelemaan. 




Noin tunnin aamulenkin jälkeen toiveissa oli saada jotain valmista aikaiseksi ja tuloksen esittelinkin edellisessä postauksessa. Muuten päivä on mennyt edellisten tapaan...nautiskellen....:)


Jos hanki kantaa minua ja karvaista, on se kantanut myös puppeja. Aivan valtavasti jäniksen / rusakon jälkiä lähimaastossa. Kun lumet sulaa, niitä voi taas nähdä samoilla tantereille missä nämäkin kuvat on otettu.


Hanki kimmelsi auringon paisteessa hopeaa. Uutisissa uhkailivat ensi viikon lämpimistä keleistä ja tulvista. No, onneksi ne eivät sanottavammin näillä leveysasteilla haittaa. Tiedossa kuitenkin kumpparikelejä.

sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Lankalauantai - Pääsiäispäivä


Lankalauantai avautui aurinkoisena ja kirpeän yöpakkasen siivittämänä. Aamu- ja päivälenkki karvaisen kanssa tehtiin läheiselle pellolle / meluvallille mukavan hankiaisen saattelemana.


Päivälenkille otin kameran mukaan ja yritin kuvailla kaunista aurinkoista maisemaa. Tänäänkin haittasi kirkas auringonpaiste kameran säätelyä. En yksinkertaisesti näe auringossa enkä varjossakaan kameran säätöjä. Ihan käsikopelolla mentiin.


Perjantain sateinen aamujuoksulenkki vaihtui pääsiäissunnuntaiaamun pirteään aurinkoiseen pakkasjuoksulenkkiin. Perjantailenkillä vaivasi vielä alkuviikon eri lajien / kuntotestin aiheuttama etureisien kireys ja energian puute. Sunnuntaiaamun kympille suunnistin aamupuuron voimin ja se tepsikin hyvin. Lenkin jälkeinen sauna ja toinen aamupala antoivat taas niin autuaan olotilan :)


Kuukauden päästä pitäisi olla jo puolikaskunnossa ja jaksaa vetää tuplasti pitempi lenkki kuin tänään. Hui!


Tämä pääsiäinen on mennyt chillaillessa kotona ja harrastaen niitä mukavia asioita elämässä, kuten juoksua, kirjoja, elokuvia, karvaista, käsitöitä, valokuvaamista, kaunista luontoa ja yleensä elämää ilman kiirettä ja aikatauluja.


Viimeisessä kuvassa yksi elämän valopilkku, joka osaa myös nauttia yksinkertaisista asioista elämässä!

sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Jäällä jälleen

Aivan mielettömän kaunis keli. Yöpakkasen kovettama jään pinta. Paljon hiihtäjiä ja kävelijöitä nauttimassa auringosta.

Pakko tehdä pieni kierros jäällä karvaisen kanssa. Karvainen oli niin innoissaan päästessään vapaasti kirmailemaan pitkin avaraa jään pintaa.














Järkkäri mukana. Aurinkolasit silmillä ja monitehotkin kassissa. Ei millään pystynyt tällaisena puolisokeana tsekkaamaan kuvien säätöjä kirkkaassa kelissä, kun varjoa ei löytynyt mistään. Tällaisin ylivalottunein tuloksin!


Rauhallista Palmusunnuntaita <3

tiistai 6. maaliskuuta 2012

Hetki

Päivä 1: Omakuva
Päivä 2: Suosikkitavara
Päivä 3: Perheenjäsen
Päivä 4: Harrastus
Päivä 5: Vanha kuva
Päivä 6: Teema "vihreä"
Päivä 7: Kuva jota en koskaan julkaissut
Päivä 8: Suosikki kuva
Päivä 9: Päivän asu
Päivä 10: Tämä tekee minut iloiseksi
Päivä 11: Hullua
Päivä 12: Arkeni
Päivä 13: Teema “valo”
Päivä 14: Talvikuva
Päivä 15: Rakkaus
Päivä 16: Mustavalkoinen omakuva
Päivä 17: Hetki
Päivä 18: Tunteet
Päivä 19: Täällä minä asun
Päivä 20: Teema “erilaiset”
Päivä 21: Kun olin pieni
Päivä 22: Tästä olen riippuvainen
Päivä 23: Kesäkuva
Päivä 24: Tämä tekee minut surulliseksi
Päivä 25: Kaikessa kiireessä
Päivä 26: Tämä naurattaa aina
Päivä 27: Teema ”kaksi”
Päivä 28: Sää
Päivä 29: Uusin kuva minusta
Päivä 30: Valinnainen kuva


Päivä 17: Hetki



Se hetki - kun aurinko laskee!

sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Tään viikon TOP 12

1. Pakkanen



2.Aurinko



3. Takka



4. Villasukat



5. Sauna



6. Elokuvat



7. Viivi & Wagner



8. Isoäidin neliöt



9. Kamera



10. Herkut



11. Projektit



12. Pressa