Näytetään tekstit, joissa on tunniste koti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste koti. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Kotia


Loma alkoi torstaina ja jo perjantaina oli vuorossa suursiivous, niin kuin yleensä aina kesäloman alkajaisiksi. Meinasin muutama viikko sitten ottaa etumatkaa ja ruveta pesemään ikkunoita viikonloppuna, mutta meinaamiseksi se jäi. Verhot sain pois ikkunoista ja pestyä, mutta ikkunan pesu siirtyi parempaan keliin. Perjantaina se oli pakko tehdä, sillä keli oli liian hyvä siihen hommaan. Pesin ikkunat ja muutenkin suursiivosin koko huushollin. Pyykkiä tuli pestyä viisi koneellista ja aikaa tuhraantui työpäivän tunnit. Uskaltauduin pesemään myös muutaman pienemmän maton koneessa.


Tänään oli vuorossa verhojen silitys ja ikkunoihin ripustaminen. Tilasin Hobby Hallista uudet verhot keittiöön ja olkkariin. Keittiön ikkuna sai Marimekon kesäisen Unikko-kapan. Ja silittäessäni huomasin, että Unikkoa on myös silityslaudan päällinen (ensimmäinen kuva)  :)


Muutaman viikon takaisella Kiteen reissulla tarttui mukaan Marimekon tehtataan myymälästä kaksi eri kokoista Unikko peltipurkkia keittiön työtasolle. Purkit ovat vielä tyhjiä, mutta katsotaan mitä niihin voisi piilottaa.


Mukavuusalueen ulkopuolelle mentiin taas uusissa olohuoneen verhojen värisäviyssä. Entisen ruskean värin vaihdoin vihreään. Vihreän valitsin keittiön kapan värisävyjen perusteella. Toinen olohuoneen ikkuna kun on ihan keittiön ikkunan vieressä. Mutta tuohonkin vihreään väriin varmaan ajan kanssa tottuu. Ainakin nyt se on tuo mieleen kesän vehreyden.

maanantai 5. maaliskuuta 2012

Täällä minä asun

Päivä 1: Omakuva
Päivä 2: Suosikkitavara
Päivä 3: Perheenjäsen
Päivä 4: Harrastus
Päivä 5: Vanha kuva
Päivä 6: Teema "vihreä"
Päivä 7: Kuva jota en koskaan julkaissut
Päivä 8: Suosikki kuva
Päivä 9: Päivän asu
Päivä 10: Tämä tekee minut iloiseksi
Päivä 11: Hullua
Päivä 12: Arkeni
Päivä 13: Teema “valo”
Päivä 14: Talvikuva
Päivä 15: Rakkaus
Päivä 16: Mustavalkoinen omakuva
Päivä 17: Hetki
Päivä 18: Tunteet
Päivä 19: Täällä minä asun
Päivä 20: Teema “erilaiset”
Päivä 21: Kun olin pieni
Päivä 22: Tästä olen riippuvainen
Päivä 23: Kesäkuva
Päivä 24: Tämä tekee minut surulliseksi
Päivä 25: Kaikessa kiireessä
Päivä 26: Tämä naurattaa aina
Päivä 27: Teema ”kaksi”
Päivä 28: Sää
Päivä 29: Uusin kuva minusta
Päivä 30: Valinnainen kuva


Päivä 19: Täällä minä asun


 Tämän päivän valokuvahaasteena on, Täällä minä asun. Niin, heinäkuussa tulee kaksi vuotta, kun muutettiin tähän kotiin. Koti on muuttunut jo kodiksi, vaikka taulut eivät ole vieläkään seinällä. Ehkäpä jo ensi kesänä.  En stressaa tuollaisista asioista. Kaikki tapahtuu ajallaan ja tavallaan. Olen onnellinen, kun kukaan ei puhalla niskaan tuollaisissakaan asioissa. Tietenkin olisihan se kiva, jos ne etsiytyisivät paikoilleen vaikkapa ihan itsekseen. Viimeisessä Annassa oli jossakin tekstissä, että kotoilu on nyt muotia. Minä olen samaa mieltä. Kodin pitää olla se paikka, jossa saa olla ihan sellaisena omana itsenään kuin huvittaa tai haluttaa! Tällaisena pidän nykyistä kotia. Siellä on hyvä olla.

tiistai 7. helmikuuta 2012

Matto


Tilasin Hobby Hallista uuden maton olohuoneeseen. Itse en ollut älyttömän tyytyväinen maton väriin. Mutta tämä oli oikeastaan ainut sopivan hintainen ja kokoinen matto meidän nykyiseen olohuoneeseen. Minun pitäisi uusia olohuoneen ja keittiön verhot mattoon sopivaksi. Mutta on ollut kiva seurata miten karvainen tykästyi uuteen mattoon. Se on tosi hyvä suun pyyhintärätti jokaisen ruokailun jälkeen, kun se on tarpeeksi karhea. Samoin nyt vähän kylmemmillä matolla on niin mukava kölliä, kun maton langat kuitenkin lämmittää. Minun täytyy varmaan muuttaa mielipiteeni matosta, koska yksi ainakin tykkää siitä ihan täysillä :)


maanantai 5. joulukuuta 2011

Kiuaskivet


Niin kuin jo aikaisemmin kirjoitin saunan kiukaasta, ei kiukaan vastukset olleet palaneet. Olisiko mamman aikakäsityksessä ollut jotain vialla, kun sauna ei tuntunut lämpiävän?!?! Kun tsekkasin kiukaan vastukset, minun piti ottaa kiuaskivet pois kiukaasta. Niinpä näppäränä lomalaisena, kävin ostamassa uudet kiuaskivet. Eikös ne pitäisi uusiakin kerran vuodessa? Varsinkin jos saunaa lämmitetään useamman kerran viikossa. Niinpä ostin kalliit pyöristyt uudet kiuaskivet. Liekkö löylyjen pehmeys verrannollinen kiven pyöreyteen?




Kivet vaihdettuani, minulle iski ongelma. Minne sijoitan vanhat kiuaskivet? Niinpä olin olevinaan fiksu ja kuljetin vanhat kiuaskivet karvaisen pissityslenkin varrella olevaan kivikkoon (muovikassissa viidellä eri lenkillä). Mutta oliko tekoni sittenkään ekologinen ja fiksu? Jos tämän asuinalueen kaikkien saunojen kiuaskivet kärrätään vuoden välein tuohon kivikkoon, niin miltäkähän se muutaman vuoden perästä mahtaisi näyttää? Saattaisi kaupungin puisto-/kunnossapitopuolen porukka ihmetellä kiviröykkiöitä, jotka entisten lisäksi alueelle kertyisi. Ei varmaan minun kiuaskivieni takia kivien määrään tullut isokaan muutos, mutta en tosiaankaan tiedä, minne kaikki vanhat kiuaskivensä kuljettavat?


perjantai 30. syyskuuta 2011

Piharemppaa


Meidän pihalla on kuukauden päivät ajelleet tällaiset ja vähän isommat koneet. Piharemppaa tekee rakennusurakoitsija osittain takuutöitään korjaillen. Samalla maksetaan routaeristeet ja rakennekerrokset sellaisiksi, että pihan voi joskus asfaltoida.


Pihaan on uponnut muutama neliö routaeristettä, joita on ollut valtavat kasat ympäri pihaa. 


Samalla urakoitsija uusii huonosti istutetun entisen rajapensasaidan. Saa nähdä kerkiääkö pensasistutukset tähän syksyyn vai jääkö vielä odottamaan kevättä.


Nyt mullat on jo levitetty, mutta uusia pensaita ei ole vielä näkynyt. Harmittaa tällainen muutama vuosi sitten tehty huono työ. Onneksi rakennuksissa ei ole ilmennyt mitään rakennusvirhettä, vaan kaikki takuuseen menevä korjaus on ollut pihalla.

perjantai 19. elokuuta 2011

Vielä on kesä


Tässä vielä muutama kuva kesästä, auringosta ja kukista näin kauniin aurinkoisen perjantain siivittämänä. Eilen illalla vesisateessa ei ihan näin aurinkoiselta tuntunut, mutta tänään on taas lämmittänyt niin mukavasti. Tarkeni vielä nautiskella auringosta takapihalla.


Eilen kun tulin kotona käymään töiden välillä, täytyi hieraista silmiä muutaman kerran. Kodin ympäriltä oli leikattu viidakko pois :(  Ihan outoo tää avaruus. Tänään niiton raja oli vielä etäämmällä. Mie en tykkää yhtään. Paljon mukavampi oli olla viidakon turvassa, omassa pesässä!





torstai 14. heinäkuuta 2011

Viidakko

Viidakko

Edellisen asuinpaikan takametsästä kirjoitin kaksi vuotta sitten tekstin Viidakko takametsässä. Nyt on aivan pakko kirjoittaa, että viidakko talomme päädyssä. Asumme rivitalon päätyasunnossa, jonka ympärillä on vanhaa savipohjaista peltoa. Radan ja talon väliin on rakennettu meluvalli, joka on ihan luonnon tilassa. Samoin tämä "pelto", joka jää talon ja tien väliin. Talon ja tien väliin jää pieni tasainen kaistale ja sen jälkeen on oja, jolla johdetaan meluvallin ja pellon vedet Pyhäselkään. Nyt kesällä oja on ihan kuiva. Ojan ja tien väliin on kaavoitettu viljelypalstoja. Ihmetyttää jos tuollaiselle savipellolle koskaan tullaan sellaisia perustamaan. Viime syksynä kaupunki raivasi tuon muutaman metrin välikaistan taloyhtiön pihan ja ojan väliltä. Se vain tasattiin kaivinkoneella, eikä siihen levitetty multaa tai istutettu mitään. Tänä kesänä sen aukon on vallannut pelto-ohdake, joka on n. 1,5 m korkea. Nyt ohdake on kukassa.

Kukkaa pukkaa

Mehiläinen kukassa

Sinistä taustaa vasten
Viidakkoon on muodostunut karvaisen polkuja, jota pitkin joudun aina minäkin astelemaan. Fresbee tahtoo tehdä tepposet koiralle, kun se ei nää kasvustolta mihin se lentää. Jos koira on väsynyt ja tohkeissaan, se ei löydä aina fresbeetä viidakon korkeasta kasvillisuudesta. Mamma joutuu joskus hieman neuvomaan suuntaa!

Polku viidakon halki

sunnuntai 10. heinäkuuta 2011

Ruusuja


Eilen mökiltä rantautumisen jälkeen pesin pyykkiä oikein urakalla, leikkasin pitkäksi kasvaneen nurmikon ja muutenkin chillailin takapihalla ihastellen kesäistä hellettä. Naapurini halusi antaa minulle sisälle maljakkoon pihassaan kukoistavia ruusuja. Aivan valtavan hyvä ruusun tuoksu täyttää nyt kodin. Oli mukavaa tulla kotiin <3

lauantai 18. kesäkuuta 2011

Luonnonkukat

Harakankello
Nyt alkaa taas olla se aika vuodesta, kun luontoa näyttää kauneimpia puoliaan kesästä. Lähipellolla on kukassa jos jonkin väristä ja lajista luonnonkukkaa.

Niittyleinikki

Koiranputki

Hiirenvirna

Siankärsämö
Suomessa lupiini eli komealupiinia esiintyy koristekasvina puutarhoissa ja sieltä karanneena etenkin tienpientareilla ja ratapenkereillä sekä tienvarsiniityillä. Karkulaisena komealupiini on vallannut paikoin suuria aloja maan eteläosissa. Kotitalon ja radan väliin on rakennettu meluvalli, jonka rinteille lupiini on levinnyt. Minusta lupiinin kukka on kaunis ja tietyissä olosuhteissa se on isoina aloina kaunista katsottavaa, niin kuin tuossa meluvallissakin.

Lupiinit rinteessä

Sinistä

Punaista

Kukkavarsi läheltä

torstai 16. kesäkuuta 2011

Kesäkukat


Tällä viikolla sain vihdoin aikaiseksi ostaa kesäkukat. Minulla ei ollut minkäänlaisia kukka-asioita, eikä muitakaan ajatuksia koko kukista. Mutta pikkuhiljaa olisi mukava nähdä pihassakin kesäkukkien värejä. Niinpä kävin maanantaina läheisen marketin pihassa olevassa kukkamyymälässä sopimassa, että rakentavat minulle kaksi erilaista kukka-asetelmaa heillä myynnissä olevista kukista kukka-astioihin. Eilen kävin  sitten hakemassa nämä viritykset ja tykästyin kovin. Kukka-astioissa oli kauniita kesäkukkia ja toisessa vähän vihreääkin täydennyksenä. Toisen kukka-astian jätin etupihan puolelle sisäänkäynnin viereen ja toisen kiikutin takapihan katokseen portaiden eteen.




Yllä olevissa kuvissa on takapihan kukkasia ja alapuolen kuvissa etupihan kukkasi. Kuvien laitto tökkii koneen muistin täytyttyä niin, etten pysty kääntämään kuvia edes tikulla, ihmeellistä! Joten koko komeuksista ei ainakaan vielä ole kuvia.




Tuosta alimman kuvan kukasta tykkään älyttömästi. Se kiertää niin kauniisti noita keskellä olevia korkeita kukkia ja laskeutuu astian reunoille niin nätisti! Ja luoja suokoon minulle lahjoja hoitaa näitä kukkasia, niin etteivät ne heti ensi viikolla nuupahda!!!

PS. Seuraava postaus on sitten täynnä kuvia lähialueen luonnonkukista. Niin täynnä kukkia ja niiden kauneutta on koko elo tällä hetkellä :))

lauantai 21. toukokuuta 2011

Havut


Tänään oli vuorossa havuryhmän istutus takapihalle. Kävin ostamassa havumultaa, puureunukset ja istutettavat havut ja sitten ei kun toimeksi. Kaivoin nurmikon pois istutettavalta alueelta ja kuskasin sen läheiselle pellolle. Asettelin puureunuksen ja sain sen asettumaan melkein ympyrään. Levittelin neljä säkkiä havumultaa ja istutin havut. 

Kartiovalkokuusi

Sinilaakakataja

Himalajankataja

Kääpiökataja

Olisin ostanut Pilarikatajan isoksi havuksi, mutta olivat kerenneet loppumaan Multasormesta. Menin toiseen K-ryhmän puutarhakauppaan ja valkkasin sieltä tuon kartiovalkokuusen. Kuusen kasvuvyöhykkeet ovat I-III, joten en tiedä menestyykö näillä leveyksillä, mutta katsotaan. Toivottavasti tuo kuusen latva suoristuu. En tiedä sopiiko nämä havut kasvamaan tuolle alueelle. Mutta taitaa mennä vuosi jos toinenkin ennen kuin tuo kuusi saavuttaa kasvuhuippunsa.


 Kuvan mukaan aikas kaunis kuusihan tuosta pitäisi kasvaa. Saas näkee!

sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

Asemankello


Meidän keittiö on huutanut kelloa muutosta lähtien. Nyt vihdoin ja viimein sain tilattua keittiön seinälle sopivan kellon. Nettitilauksen tein Suprise Me verkkokauppaan viime viikon tiistaina. Toimitus oli tosi nopea, koska postilähetyslista oli perjantaina jo postilaatikossa. Eilen kävin lähi-Siwan postista paketin kotiin ja asemankello on nyt seinällä ja näyttää aikaa ruokapöydässä ja olohuoneessa istujalle.

keskiviikko 19. tammikuuta 2011

Lumentyönnin

Kuva täältä

Jouduin investoimaan! Eilen oli pakko siivota ja viedä matot mattotelineelle. Matka mattotelineelle oli liian pitkä kiertäen, joten jouduin tekemään hieman polkuja lumeen. Ostin lumentyöntimen Prismasta ja sepäs olikin mainio kapistus tuohon hommaan. Aikaisempi tapaus minulla oli ALE Vihosen sekundatuote ja onneksi älysin sen muutossa hävittää. Fiskarsin lumentyönnin on kevyt ja mukava käsitellä. Ihan ilokseen sillä työntelee ja viskelee lunta ;)


perjantai 14. tammikuuta 2011

Rukkaset


Sain yhden tällaisen järeän rukkasen joululahjaksi yhteistyökumppanilta. Samassa paketissa oli myös harmaa fleece-huopa. Rukkanen ripustettiin heti takkavälinekoukkuun ja sitä on käytetty ahkerasti takan luukun aukaisuun silloin kun se on tulikuuma. Entisessä elämässä samaan tarkoitukseen minulla oli kankainen pannulappu, mutta paljon turvallisempi versio tämä rukkanen kyllä on!
Tänään jouduin satsaamaan myös omiin pyhärukkasiin. Juniori kulutti puhki minun yhdet nahkaiset ja otti  käyttöönsä toiset nahkaiset rukkaset. Mutta nyt minulla on taas näpsäkät nahkaiset rukkaset jälleen alkaviin pakkaskeleihin.