Näytetään tekstit, joissa on tunniste kevät. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kevät. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Haudalla


Kävin tänään istuttamassa orvokit isän ja äidin haudalle. Tänä vuonna istutin sinisiä ja valkoisia orvokkeja.


Viime päivien vesisateet ja hieman lämpöisempi keli on saanut puiden ja pensaiden silmut aukeamaan ja hennon vihreät versot kurkottavat kohti aurinkoa ja kesää.




Varjoisemmilla paikoille ei vielä vihreyttä näkynyt. Aurinkoisemmilla paikoilla oli vihreät lehden alut jo aloittaneet kasvun. Tästä se kesä alkaa!

lauantai 21. huhtikuuta 2012

Fasaanit


Käsityörintamalla valmistui (päättelyä vaille) tänään Fasaani-langasta neulotut villasukat. Sainpas onnistumaan ihan omien jalkojen kokoiset sukat. Vaihdoin puikot edellisen sukka-/lapasoperaation jälkeen numeroon 3 ja silmukat vähensin 40:een. Tällä operaatiolla tuli ihan sopivat sukat.

Fasaanista hypätään sitten töyhtöhyyppään. Meidän talon viereiselle pellolle ilmestyi yksi töyhtispariskunta, jonka näin ekaa kertaa tänään. Karvainen sai aikaan taas hirmuisen "kiekumisen" ja lentelyn. Onkohan töyhtispariskunta paikkauskollinen?

Töyhtis toukokuussa 2011

sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Kevät


Se tapahtui päivissä vai voisiko sanoa että tunneissa, nimittäin kevään tulo niin, että omin silminkin sen voi havaita. Vielä vajaa viikko sitten maanantaina käveltiin näillä pelloilla pitkin hankia ja tuosta mäeltä naapurit laskivat pulkkamäkeä lapsenlapsensa kanssa. Minä ja karvainen ihailtiin pakkasaamuja ja auringon paistetta. Nyt hanki on madaltunut ja heinikko ja pusikot puskevat lumen läpi. Lumi on sellaista höttöä, että ei toivoakaan tuolle pellolle menemistä edes pitkävarsikumppareissa. Mutta tämähän on ihan positiivista! Tietää, että kesähän sieltä sitten kuitenkin tulee kevään jälkeen.


Ilmatieteenlaitoksen sivuilta voi käydä lukemassa termisten vuodenaikojen määritelmät. Niiden mukaan  kevät alkaa, kun vuorokauden keskilämpötila nousee pysyvästi 0 asteen yläpuolelle. Minä odottelen myös muuttolintujen saapumista läheiselle pellolle. Töyhtöhyypät olivat pellon valtiaita viime keväänä.