sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Loppiaisviikonloppu


Pitkään loppiaisviikonloppuun on mahtunut:
Yhden työjutun kirjoittaminen, joka ei iskettänyt sitten yhtään. Sen eteen sai tehdä mentaalista työtä enemmän kuin itse lopputulokseen. Miten sitä joskus on tehnytkään töitä vapaa-ajallaan, ihmettelen!
Neulomista eli säärystimien loppuun neulominen ja sitten toisen tuubihuivin / kaulurin neulomista. Saa nähdä, kumpi tuosta tulee!
Seuraavan opiskelukurssin sisällön hahmottamista ja suunnittelua. Nyt pitää hieman aikaisemmin kääriä hihat ja ruveta hommiin.
Perjantaina aamulenkki ja lauantaina iltalenkki.
Henning Mankell, Tanssinopettajan paluu-kirjan lukemista. Mankellin Wallanderit on luettu. Nyt pitää ruveta lukemaan pois Mankellin muuta tuotantoa.
Elokuvan (Jonesin perhe) katsominen TV:stä.
Yhden jakson katsominen Karjalan kunnailla-sarjasta YLE-teemalta. Enpä ole aikaisemmin hokannutkaan moista mahdollisuutta!
Tänään Prihat - Etta pelin kirjurointi, joka muuten päättyi 1 - 3Prihojen häviöön, pyh!
Tänään Riento - Kyyjärvi peli katsomosta. Peli päättyi Riennon voittoon 3 - 1. Hyvä Riento!
Hyvän syötävän nautiskelusta (hedelmiä, rahkaa, piparia, pizzaa, juustoa, nakkeja, vihanneksia, pähkinöitä, kuivattuja hedelmiä jne.) Niin hyvä maku suussa!

Ei kommentteja: