maanantai 20. syyskuuta 2010

Kirsikkainen


Tunnustuksia on aina mukava saada. Silloin tietää olevansa toiselle tärkeä. Kiitos Aili-mummo kirsikkaisesta tunnustuksesta ;)) Aili-mummo ja minä asumme aika lähekkäin, ihan naapurikunnissa. Olen muuten ollut hänen kotikunnassaan joskus kauan sitten töissäkin muutaman vuoden. Aili-mummo nauttii mummoudesta ja tykkää kirjoittaa runoja ja blogia. Käyn lukemassa hänen kuulumisensa aina suurella mielenkiinnolla.
Tunnustuksen myötä minun pitää ensimmäisessä tehtävässä kertoa kolme itselle rakasta asiaa, jotka ovat:
1. Juniori
2. Koti
3. Lukeminen ja kirjoittaminen
Ensimmäinen oli helppo ja toinenkin kohtalaisen helppo. Kolmatta asiaa piti miettiä jo vähän kauemmin. Muutaman vuosi sitten tuo kolmas rakas asia ei olisi ollut tuollainen.

Toinen tehtävä on kuvailla minulle rakas kuva:
Rakas kuva liittyy tietysti rakkaisiin asioihin ja yli kaiken rakkain asia on tuo 1. mainittu eli juniori. Häneen liittyy myös rakas kuva, jossa juniori istuu sylissäni. Sellaisia kuvia ei minulla ole muuten montaa. Tietenkin hän oli sylissä, silloin kun hän oli vauva. Mutta tuo rakas kuva on otettu ehkä silloin kun hän oli viisi tai kuusi vuotta. Juniori ei ole koskaan ollut sylissä viihtyvää tyyppiä. Mutta tuolloin olimme käymässä minun ex-ex-työkaverin luona ja hän otti tuon kuvan, jossa molemmilla meillä on hymyn kare suupielissä ja kuvasta näkyy, että hetki on ollut ONNELLINEN ;))


Ei kommentteja: