perjantai 1. tammikuuta 2010

Energiaa



Uuden vuoden alkuun tein päätöksen, että laitan hihat heilumaan opiskelujen loppuun saattamiseksi. Sillä saralla on ollut hiljaiseloa muutama kuukausi. Viimeinen valinnaisaineen tehtävät ovat tökkineet ja pahasti. Lähdekirjat on hankittu, mutta niihin en ole koskenut. Tänään otin itseäni niskasta ja aloitin urakan ja kas kummaa, homma lähti etenemään ja tekstiä alkoi syntymään. Opinnäytetyö on myös iso murheen gryyni. Tuntuu, että aiheen suhteen vedettiin matto alta ja motivaatio meni sen mukana. Viime yönä valvoessa sain uuden idean ja sitä pitää nyt kehitellä ja esitellä eteenpäin. Toivottavasti saan sen suhteen myös tuulta purjeisiin. Tuntuu, että aina pitää olla joku vastoinkäyminen, joka saa energiavirrat ja motivaation kohdilleen ja homman etenemään. Yksi hyvä tapa saada itseään potkituksi tekemään jotain asian eteen on tänne blogiin narskuttaminen. Tiedän, että suurin osa näistä motivaatiokirjoituksista kohdistuu itseeni ja saan niistä taas voimia tehdä asioita eteenpäin. Kyllä minä vielä näytän maailmalle, mistä se kana pissii!!


Ei kommentteja: