keskiviikko 30. joulukuuta 2009

Viimeisiä viedään



Nimittäin päiviä ja tunteja tästä vuodesta. En rupea analysoimaan syvemmin kulunutta vuotta, sillä se on aika sekametelisoppana päässäni. Siihen mahtuu paljon kivaa, kutittavaa, mukavaa ja ihqua mutta myös angstia, murhetta ja ikävää. Kaikki on niin hajallaan ja kuitenkin niin hyvin, että kirjoita siitä sitten mitään selkokielistä!

Mutta sain kuin sainkin kaksi vuoden viimeistä päivää lomaa. Maanantaina olin jo lähtemässä loman viettoon, kun työpöytää raivatessani huomasin kansion ja lausuntopyynnön. Tuskan hien valuessa otsalta luin kirjeen ja helpotuksen huokaus pääsi kun eilinen oilikin viimeinen lausunnon jättöpäivä. Tuo asia oli vain unohtunut sen ison aikaa vievän työasian viedessä kaiken huomion. No eilen olin töissä, väsäsin lausunnon ja kerkesin siinä tekemään muitakin ripasaustyöasioita.

Tänään pitää lähteä viemään auto katsastukseen, ettei ihan viimeisille tunneille jää. Sitten on käytävä ostamassa juniorille ilotulitteita. Minulla on jemmassa viime vuoden rakettipaketti, jonka meinaan tuhota huomenna.

Muuten olo ja elo on ollut sellainen hilpeän pirteä ja muutamaa postausta aiemmin lattialle heitetty pyyhekin on kerätty pois ;))


4 kommenttia:

Aili-mummo kirjoitti...

Varmasti sinulla Punatulkku on ollut työntäyteinen ja kiireinen vuosi. Olen lukenut blogiasi ihan jatkuvasti, mutta en ole tuntenut isompaa tarvetta kommentointiin.

Oikein hyvää ja antoisaa vuotta 2010
sinulle ja pojallesi!

Punatulkku kirjoitti...

Kiitos, kiitos! Vuosi on ollut muutoksia täynnä ja myös työn täyteinen. Mukavat ja jännittävät vaiheet töissä jatkuvat, joten ei kun ilolla ottamaan se vastaan ;)

Perheenäiti kirjoitti...

Oikein hyvää lomaa ja hyvää uuden vuoden alkua!

Punatulkku kirjoitti...

Kiitos samoin Perheenäiti!