sunnuntai 22. helmikuuta 2009

Kaikenlaista


Viikonloppu on mennyt ulkoisesti ihan rauhallisissa merkeissä, mutta sisällä kiehuu ja kuohuu. Huuleen nousi stressiherpes pitkästä, pitkästä aikaa. Eilen olin kuntosalilla juniorin salivuoron ajan ja hyvältä tuntui. Pitäisi käyttää sekin aika jatkossa hyödyksi, kun joutuu joka tapauksessa kuljettelemaan junioria vuorolle ja hakemaan pois. Tänään on juniorilla viimeinen sarjaturnaus Nilsiässä. Turnauksen peleillä ei ole merkitystä, sillä he ovat joka tapauksessa sarjaykkösiä ja pääsevät pelaamaan hyvistä sijoituksista toisten sarjakärkien kanssa. Karvaisen juniorin kanssa on tehty pitkiä lenkkejä ennen kulkemattomilla poluilla. Tänään olikin ihan aurinkoinen keli, kun kuljettiin läpi lumisen maiseman. Muuten on tullut istuttua koneella ja tehty on jonkin verran eteenpäin opinnäytetyön alustavaa suunnitelmaa, seurajuttuja ja vähän mietitty työkuvioitakin. Viime yö tuli nukuttua pitkän kaavan mukaan. Nukahdin eilen kahdeksan maissa ja tänä aamuna unta riitti aina kahdeksaan asti. Nyt skarppina kohti uutta viikkoa, joka jää työkuvioiltaan ihan torsoksi. Normaaleja työpäiviä on ainoastaan maanantai ja tiistai ja nekään päivät eivät mene pelkästään toimistossa istumiseksi. Keskiviikkoaamuna siirrytään sitten kohti Vuokattia esimiesvalmennuksen internaattijaksolle. Siellä on ohjelmassa ainakin liikuntaa useammassa muodossa. Mielenkiintoista ;)) Ja sitten perjantaina alkaakin hiihtoloma, joka jatkuu läpi ensi viikon. Lomasta ei kannata hirveästi huudella, sillä ensi viikolla pitää kuroa kiinni opiskelujen rästihommat. Mutta toiveissa on, että jos vaikka jotain aktiviteettiä tulisi harjoitettua lomalla, katsotaan!


Ei kommentteja: