sunnuntai 23. marraskuuta 2008

Tuli talvi halla!


Tällä leveys- ja korkeusasteella Suomessa on täysi talvi päällä. Eilen oli - 10 celsiusta ja tänään on oikea lumimyräkkä meneillään. Viikolla on ollut tosi mukavia päiviä kelien puolesta ja se antaa uskoa siitä, että taas ollaan päästy pahimman syksyn yli oikeaan talveen. Toivottavasti lumi pysyy ja sitä tulee vähän lisää, niin saadaan normaali joulukuu ;)

Viikko vierähti töissä isojen ratkaisujen kanssa. Asiasta käytiin hakemassa isolta kirkolta vahvistusta ja asia etenee omaan tahtiinsa. Sen kanssa joudutaan painiskelemaan vielä ensi vuonnakin. No onpa sitten isommat hartiat päättämässä asiasta. Torstai ja perjantai meni opiskellessa strategista asiakkuutta. Mielenkiintoiset päivät kivan opettajan johdolla, jonka kanssa saa ihan oikeasti heittää huulta ja herjaa. Opiskelua on jatkettu tänään kehittämissuunnitelmaa pakertaen. Miten se tuntuukaan niin työläältä??? Lopputyön aihe ja sisältöä pitäisi saada paperille ja seuraavat kirjatehtävät odottelevat jo vuoroaan.

Muuten viikonloppu meni ja menee talkoissa, talkoissa ja vielä kerran talkoissa. Perjantaina olin jälleen kerran teepussitalkoissa melkein neljä tuntia. Aika meni kyllä hujauksessa, kun tehtiin sarjatyötä ja voi jutella tuttujen kanssa. Eilen opeteltiin sitten salibandyn kirjurointi. Juniorin turnauksessa kolmen äidin porukka hoiti kuuden pelin kirjuroinnin ihan tuosta noin vain kymmenen minuutin sparrauksella. Pikkaisen ensimmäisessä lomakkeessa takerreltiin, mutta sitten homma lähti kulkemaan ja turnauksen lopussa voitiin onnitella toisiamme. Tänään on vuorossa sitten toisen lajin kirjurointi, nimittäin lentopallon! Prihoilla on tuplaviikonloppu pelien suhteen. Eilen tuli selkeä voitto 3 - 0 ja tänään odotetaan ainakin tiukempaa peliä, toivottavasti voitto tulee!!!


Ei kommentteja: