sunnuntai 20. tammikuuta 2008

Lauantai - sunnuntai

Niin se vaan vierähti lauantain puolelle ennen kuin harjannostajaisten jatkoilta selvittiin kotiin asti. Laskeskelin tuossa, että perjantai muodostui kahdesta erillisestä työpäivästä. Työpäiväksi se pitää laskea, jos työasioiden takia joutuu vähän juhlimaan. Syötiin urakoitsijoiden kanssa Kimmelissä ja sitten vietettiin ravintolailtaa tanssien, keskustellen ja tutustuen. Toinen isännistämme oli kyllä vilkasliikkeinen, eikä ruokailun jälkeen hänestä ollut kuin yksi havainto. Onneksi toinen isäntä oli itse rauhallisuus ja kesti meitä loppuun asti. Pitihän se yökerhokin käydä katsastamassa ja sen jälkeen vielä grillille ja sitten kotiin.

Lauantai menikin siinä hiljalleen hipsutellessa ja sitten nukkumaan klo. 20.45 ja unta hattuun 11 h. Tänään kävin koiran kanssa aamulenkillä ja työntelin eilen satanutta märkää, raskasta lunta kolalla ja tunsin pienen kivun niskassa. Lopetin lumen työnnön siihen ja nyt kuulostellaan, että miten kipeäksi niska oikein äityy. Sitten tänään on vielä ohjelmassa pari työjuttua. Lentopalloakin olisi tänään tarjolla, mutta pitää tutkailla tuota niskakipua, ennen kuin lähtee rehkimään.


Ei kommentteja: