Koko lomaviikko meni vetäessä henkeä ja palautuessa lomaan. Tosin tiistain työpäivä välissä ei yhtään helpottanut lomafiiliksen tuloa. No, perjantain pienen lomatripin jälkeen otin pistolapion ja kottikärryt esille ja rupesin laajentamaan havuryhmää ja sen viereen kukkapenkkiä. Havut ovat juurtuneet ja kasvaneet niin hyvin, että niitä piti siirtää vähän väljemmäksi. Kaipailin myös vähän perennoja puutarhaani. Sitten lauantaiaamuna olinkin heti aamusta läheisellä puutarhalla ostoksilla.
Takapihan terassin kesäkukat |
Viime kesänä ostin kesäkukat ja istutuksen läheisen K-marketin kesäkukkamyymälästä. Silloin kukat istutettiin muovisiin astioihin. Eilisellä puutarhakäynnillä ostin sitten kolme eri kokoista keraamista kukkaruukkua. Kesäkukiksi valikoitui daaliat, silkkitassut ja sininen lobelia.
Etupihan portaan kesäkukat |
Tuo silkkitassu on ihan uusi, kivan näköinen tuttavuus.
Silkkitassu |
Havuryhmän viereen istutin työkaverilta saadun kevätvuohejuuren
Kevätvuohenjuuri |
ja maksaruohon, joka on tuotu Norjasta jäämeren rannalta ja on kuulemma ärhäkkä leviämään :)
Maksaruoho |
Lisäksi aivan extemporee ostin puutarhalta vielä lumipalloheisi-pensaan ja istutin sen myös takapihalle.
Lumipalloheisi |
Ostin myös kuorikatetta, jonka levittelin havujen ja pensaan ympärille.
2 kommenttia:
Kauniita kukkasia,toivotaan että lumipalloheisi kukkii jo ensikesänä,aika nopeakasvuinen on:))
Hyvä, siinä on niin kauniit kukat :)
Lähetä kommentti