keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Unikkolaukut


Kuvassa Ison Myyn Marimekon myymälän näyteikkuna kuvattuna kännykameralla. Ihailen (nykyään tosi harvoin) ohi kulkiessani Marimekon kankaita ja vaatteita, mutta liikkeeseen en ole uskaltautunut pitkiin aikoihin. Mutta onneksi Hobby Hall (ja Kiteen tehtaanmyymälä) myy Marimekon vermeitä usein paljon halvemmalla kuin liikkeissä. Syksyllä tilasin kokonaisen laukkusarjan Marimekon Unikkoa. Tarkoitus oli tilata vain tuollainen söpö biletysväsky, johon sopii tarpeelliset tavarat. 


Samaa sarjaa tuli sitten tilattua kaksi muutakin laukkua. Tuota isoa kauppakassia en ole käyttänyt kuin yhden kerran, mutta tuo alimmainen olkalaukku on ollut koko talven ihan jokapäiväisenä käsiväskynä. Minä olen jo aikaisemmin kuluttanut loppuun yhden tuollaisen samanlaisen laukun. Tykkään tuosta laukusta tosi paljon.  Vielä kun saisivat vetoketjun laukun suulle, niin se olisi täydellinen. Laukun suulla on vain sellainen yksi magneettisuljinnappula, joka ei sulje laukun suuta kokonaan.


Näiden laukkujen kanssa meinasi mennä hermo syksyllä. Tilasin kaikki laukut samassa tilauksessa. Mutta laukut tulivat yksitellen eri lähetyksissä ja vieläpä eri posteihin. Viimeinen laukku tuli 1,5 kk myöhemmin kuin edellinen ja olin jo unohtanut koko tilauksen. Mutta nyt laukut ovat kotona ja olen niihin kaikkiin tosi tyytyväinen ja varsinkin tuohon väritykseen :)


2 kommenttia:

ritva kirjoitti...

Ihania nuo Marimekon laukut:))

Punatulkku kirjoitti...

Niin ovat :)