lauantai 23. heinäkuuta 2011

Kylmä sota

Nuppu
Mankelin viimeisessä Wallanderissa yksi juonikiemura liittyi Ruotsin aluevesillä v. 1981 karille ajaneeseen venäläiseen sukellusveneesen U 137 ja muihinkin 1980-luvulla puhuttuihin sukellusvenehavantoihin. Kirjassa on monta kertaa maininta "kylmä sota". Niinpä on aivan pakko hieman syventyä aiheeseen.
Kylmä sota alkoi toisen maailmansodan jälkeen Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton välillä. Se on "kauhun tasapaino", joka turvasi suurvaltojen pitkän rauhanjakson. Kylmä sota katostaan loppuneeksi 1991 tapahtuneeseen Neuvostoliiton hajoamiseen. Toisen katsantokannan mukaan kylmä sota loppui 1970-luvun liennytykseen. Kylmässä sodassa vastakkain olivat kommunismi ja demokratia. Kylmässä sodassa ei taisteltu aseilla vaan taistelukeinoja olivat propaganda, vakoilu, taloudelliset ja poliittiset painostuskeinot. Myös kulttuuri ja taide olivat kylmän sodan aseita. Tuolloin tapahtui myös monta loikkausta Neuvostoliitosta Yhdysvaltoihin, mutta myös jonkin verran toisin päin. Molemmat kylmän sodan osapuolet järjetäytyivät sotilaallisesti Varsovan liittoon ja Natoon. Tärkeitä valtiollisia instansseja kylmän sodan aikana olivat tiedustelupalvelut KGB ja CIA. Molempien osapuolten ydinasevarustelu ja sitä kautta kauhun tasapaino oli yksi kylmän sodan aikana koko maailmaa pelottanut toimenpide. Suomi Neuvostoliiton puolueeton rajanaapuri näytteli tärkeää osapuolta kylmän sodan vastakkain asettelussa. (Teksti referoitu täältä)
Kylmän sodan lopettajaksi on tituleerattu Ronald Reagania, joka yhdessä neuvostoliittolaisen virkaveljensä kanssa aloitti kylmän sodan purkamisen v. 1985. (Tästä lisää tekstiä täällä)
Omalta kohdalta muistan ajanjakson, jolloin  suurimpana pelkona oli ydinsota. Sitä pelkoa helpotti tieto, että jos jompi kumpi mahtivaltio laukaisisi ydinaseen, niin kuolema koittaisi alta aikayksikön, eikä silloin olisi enää pohtimassa kuka aloitti sodan ja mitä varten! Nykyisin taitaa eniten pelkoa herättää terrorismi, pommiuhat ja -iskut sekä henkisesti sairaiden ihmisten aiheuttamat sabotaasit.

Kuolleet
Oslon pommi-isku ja polisiiksi pukeutuneen verilöyly nuorten työväenpuolueen leirillä eilen perjantaina laittaa miettimään maailman menoa Pohjoismaissa ja meillä Suomessakin. Norjan verilöyly taitaa olla yhden sairaan ihmisen aikaansaannosta, mutta mahdollisuus tuollaisen järjettömään vihan ilmaukseen ja sen käyttöön noin tuhoavasti  pistää sanattomaksi!

Ei kommentteja: