sunnuntai 11. heinäkuuta 2010

Arkea ja juhlaa


Helle jatkuu ja loma alkaa, siinäpä ihan mukava kombo. Vaikka loma tulee olemaan omien ja työtöiden osalta työntäyteinen, niin tieto siitä ettei joka aamu tarvitse lähteä kohti kustannuspaikkaa antaa mukavan säväyksen tulevaan. Muuttoruljanssi on hyvällä mallilla ja tavaroita on roudattu uuteen osoitteeseen ihan kiitettävästi. Tänään juniorin serkun rippijuhlien jälkeen oli ajatuksena siirtyä väliaikaissänkyjen, elektroniikan ja koiran kanssa uuteen osoitteeseen ensi yöksi. Koira on ollut ihmeissään, kun mieluisat nukkumapaikat häviävät yksi kerrallaan. Kävin eilen ostamassa pölyimurin ja pyykinpesukoneen uuteen kotiin. Imurin sain mukaan ja pesukone tulee tiistaina. Alustavan tiedustelun kävin tekemässä huonekalusta. Jotain löytyi, mutta ei ihan kaikkea. Ensi viikolla uusi yritys ja sängyt ainakin on saatava! Nettiyhteys muuttuukin huomisesta lähtien uuteen osoitteeseen, joten tästä osoitteesta heipat ja katse kohti tulevia maisemia ;))


Ei kommentteja: