perjantai 9. tammikuuta 2009

Työhuoneen tyhjäystä

Nyt se sitten on alkanut, työhuoneen tyhjennys! Olen saanut täytettyä yhden jäteastian mainoksista, joita ei tarvitse tuhota. Tuhottaviin en ole saanut tavaraa ihan niin paljon, mutta on sinnekin tyhjentynyt muutama kansiollinen. Tänään piti roudata uusi jäteastia täytettäväksi ja maanantaina pitäisi tilata uusia tyhjiä astioita, jotta astiat riittäisivät seuraaville huoneen tyhjentäjille. Minua työllistää huoneen siivoamisessa edeltäjäni jättämät kansiot, jotka nyt pitää tyhjätä. No epävirallinen tilannearvio on, että ensi viikolla käytän kolme päivää huoneen tyjennykseen ja sitten lähdenkin kolutuksiin. Helmikuun alussa pitää varmaan käydä vielä entisellä suunnalla ja sitten työmatkani suuntautuukin ihan eri paikkaan. Uutta duunia ei hirveästi ole joutanut miettimään, mutta pientä hajua on kyllä jo otettu siihenkin suuntaan. Eilinen päivä meni uuden organisaation kriisikoulutuksessa, joka olikin tosi tarpeellinen ja hyvä.

Päivän kuvana meidän uusi hieno postilaatikkoteline talvivarustuksessaan. Naapuri laittoi katokseen kynttilälyhdyt, joihin minä olen yrittänyt ahkerasti sytytellä kynttilöitä. Ihan ihquuu;)))


Ei kommentteja: