sunnuntai 6. heinäkuuta 2008

Perennapenkki

Aikaisemmassa postauksessa kirjoitin perennapenkistäni ja laitoin silloin kuvankin. Nyt kun pensas ja kukat alkavat olla kukassa ja kasvaneet niin, että niistä alkaa saada selvää minkälaisia ne ovat, esittelen ne täällä. Kaksi vuotta sitten, kun laitoimme pihaa, laitoin perennapenkin takapihalle. Penkin keskellä on rinneangervopensasta. Nyt pensas on kasvanut ja on ihan hyvän näköinen kokonaisuus. Penkki on jaettu säteittäin kuuteen lohkoon, johon ostin ja istutin kuutta eri perennalajia.

Rinneangervo

Alppiasteri

Verikurjenpolvi

Jalopähkämö

Poimulehti

Mirrinminttu


Kukkapenkkini on torso, mirrinmintusta ei ilmestynyt tänä kesänä kuin yksi hentoinen kukinto ja korallikeijunkukasta ei mitään :( Poimulehdestä en tykkää yhtään, minusta se on liian hallitseva ja erottuu keltaisella kukinnollaan penkistä liian paljon. Meinaisinkin istuttaa sen tuonne takapihalle ihan omaan penkkiinsä leviämään ihan vapaasti.

Ei kommentteja: