Iholla

Taas minä myöhäisheränneenä menetin yhden hyvän sarjan jaksoja, kun en seuraa aikaani ja elä TV:n osalta tässä ajassa. Jossakin blogissa oli kehuttu Iholla-ohjelmaa ja siitä heräsi kiinnostukseni. Etsin netistä jaksot ja katsoin toissa viikonloppuna jaksot 20 - 40. Ensimmäisiä jaksoja en vaan enää löytänyt!?
Sarjassa on kuusi naista, joille on lyöty videokamera käteen ja he kuvaavat omaa elämäänsä. Sarjassa kuvaavat omaa ja läheisten arkea seuraavat naiset:
- Maria, Reino Nordinin vaimo ja kahden pienen lapsen äiti. Maria on arkkitehti ja heille valmistuu kuvausten aikana Marian suunnittelema ekotalo. Minä tykästyin Marian iloisuuteen ja asioiden kerrontaan. Varmaan hänen elämänsä pienten lasten äitinä ja oman äitinsä nurkissa asuvana sekä taiteilijamiehen vaimona ei aina ole ruusuilla tanssimista. Mutta kuitenkin Marialla oli minusta oikea asenne elämään.

- Pia on intti-iässä olevan Oton yksinhuoltajaäiti. Pia on kampaaja ja painiskelee poikansa itsenäistymisen kanssa. Viimeisessä jaksossa Pia muuttikin omaan vuokrakämppään. Minä samaistuin ja seurasin Pian sielunelämää mielenkiinnolla, koska elän myös aikuistuvan nuoren miehen kanssa ja samoista asioista aina otalletaan täälläkin, kuten kodin siisteydestä, rahasta, rajoista jne. jne.
- Saara on kahden pienen pojan ja teini-iässä olevan tytön kotiäiti. Kuvausten aikana hän saa vihdoin pienemmän lapsensa tarhaan ja rupeaa kirjoittamaan. Perhe laittaa myös oman hulppean omakotitalonsa myyntiin ja saa sen myytyä viimeisessä jaksossa.
- Heli on laulaja. Kuvausten aikana hän valmistelee omaa levyään. Heli kamppailee sinkkuuden ja yksinäisyyden kanssa. Hän ottaa kuvausten aikana suloisen kissan täyttämään jotain tyhjää kohtaa elämässään..
- Tokioon hurahtanut Esin opiskelee media-alaa. Esinillä on mennyt suhteet siskoonsa ja isäänsä ja hän kamppailee myös nuoren naisen kasvukipuja eikä oikein löydä paikkaansa.
- Sini on 16-vuotias lukiolainen, joka painiskelee masennuksen, koulupinnausten ja muutenkin motivaation puutteen keskellä nuoren elämää. Kuvauksissa hän sumuttaa äitiään omista menoistaan ja seurustelee ulkomaalaistaustaisen pojan kanssa.

Tunnustetaan, että pientä stalkkaajan vikaa minussa on, kun tykkään seurata toisten elämää. Sarja saa jatkoa ja sinne etsitään uusia oman elämänsä kuvaajia. Minun toivomuksena on, että ottaisivat kuvaajia myös Kehä III ulkopuolelta ja toisaalta sellaisia ihan tavan tallaajia. Näissä kuvaajissa oli minun mielestä useammalla  taiteilijan vikaa, joten elämä ei ollut yhdelläkään 7 - 16 elämää. Mutta kuka kumma haluaa leväyttää oman ja lähimpien elämän koko kansan katsottavaksi? Sitä sopii ihmetellä!

Mitä yhteistä

...on helatorstain Suomi - USA MM-jääkiekko-ottelulla ja

minun torkkupeiton virkkuu.urakalla?

No tietenkin se, että kun minä asettauduin television ääreen ensimmäisen kerran näiden kisojen aikana ihan kokonaisen pelin ajaksi, niin sainpahan yhden ison torkkupeittoneliön virkatuksi. Mikä ääretön yhtäläisyys noiden kahden toiminnon välillä!

Itse asiassa pelihän oli äärettömän jännittävä ja koska Suomi kuitenkin loppujen lopuksi pelasi hyvää kiekkoa, ei häviökään olisi harmittanut niin älyttömästi. Minusta on kauheaa seurata jännittävää peliä, kun kotijoukkue ei saa itsestään kaikkea irti. Tietää, että nämä pystyvät parempaan. Se käy sitten hermon päälle. Mutta nyt olin aivan viilipytty ja jollakin lailla uskoin Suomen mahdollisuuteen voittaa tuo ottelu. Hyvä Suomi!

Viidakon tähtöset

Niin kuin olen aikaisemminkin kirjoittanut tänne blogiini, niin viime vuosina olen katsonut televisiota todella vähän. Suurimpana syynä tähän on se, että juniori hallinnoi kaukosäädintä suvereenisti. Vielä kun hankin hänelle joululahjaksi Canal-paketin, niin vielä vähemmän meillä seurataan muuta kuin urheilua. Tänä vuonna tosin olen onnistunut katsomaan aika monta elokuvaa Canalin kautta lauantai ja sunnuntai aamupäivisin, kun juniori vielä nukkuu.

Luin Elegian blogista maaliskuussa kirjoituksen "Viidakon Tähteet", jossa hän ensimmäisen jakson jälkeen arvioi Viidakon tähtösiä. Minä kurja jäin koukkuun tuohon jonnin joutavaan ohjelmaan. Olen katsonut jokaisen jakson täältä, silloin kuin omaan aikatauluuni se on parhaiten käynyt. Ohjelma on koukuttanut minut täysin. Olen analysoinut tähtösiä ja heidän tekemisiään viidakossa ihan olan takaa. Eilenkin selitin juniorille ihan antaumuksella perjantaina katosmaani viimeistä jaksoa. Vaikka ohjelma ja sen tähtöset ovat turhimpia julkkiksia ikinä ja heidän elämänsä ei pätkääkään pitäisi kiinnostaa minua, niin silti minä arvostelen heidän silikonejaan ja kilpailuissa menestymistään ihan täböllä. Minun suosikkini tähtösissä on Susanna Penttilä, Playboy-lehden malli, yrittäjä, järkyttävine silikonien omistaja ja pienen Sulo-pojan äiti. Tämä Susanna on jotenkin niin kivan luontoinen, iloinen, huumorintajuinen ja kiltti kaikille kanssakilpailijoilleen. Toinen suosikkini on Marianne Harjula, joka johtaa omaa joukkoaan kilpailuissa tosi järkevästi. Hän antaa oman joukkueensa jäsenille suun vuoron. Minua sykähdytti tuon joukkueen järkevyys aarteen etsinnässä. Järkyttävin ihminen ohjelmassa on Martina Aitolehti, joka päsmäröi joukkueensa muita jäseniä kuin idiootteja. Eniten minun on hämmästyttänyt Susanna, Jani Sievisen ex-vaimo, Ingerttilän luonne. Olisi luullut, että hän jos kuka hallitsee veden elementtinä, mutta ei vain aina ole niin kuin luulisi.

Ja pienen priiffauksen jälkeen sain selville, että silikonit ovat tähtösistä ainakin Martinalla, Susanna P:llä, Susanna (Janin ex) I:llä, Hennalla ja Maisalla.

Tämä jonnin joutavan ohjelma, joka sisältää jonnin joutavia tähtösiä, aiheutti tällaisen jonnin joutavan postauksen tästä jonnin joutavasta aiheesta.

Vernan ja Nooran tarina

Minun päivittäisessä blogiseurannassa on useampi blogi, joiden kirjoittajat sairastavat ja ovat sairastaneet syövän. Eilen törmäsin blogiin, jossa oli linkattu Pitkäperjantaina esitetty Inhimillinen tekijä, Vernan ja Nooran tarina (näkyy Areenassa 6.5.2012 saakka). Aukaisin linkin ja ohjelma vei mukanaan. Siinä nyt 16 v. Verna kertoo mitä on sairastaa harvinaista syöpää, menettää ystävä syövälle, pelätä kuolemaa ja kipuja, menettää normaalista nuoren elämästä 3 vuotta. Ohjelmassa oli haastateltavana myös Nooran äiti Susanna. Noora oli juuri tuo Vernan ystävä, joka ei selvinnyt syövästä, vaan kuoli siihen noin vuosi sitten. Tytöt tutustuivat samassa sairaalassa sairastaessaan samaan aikaan samaa harvinaista syöpää. Katsoin ohjelmaa ja silmät kostuivat kun kuunteli noiden ihmisten kokemuksia syövästä, kuolemasta, kivusta, yksinäisyydestä mutta myös taideterapiasta, joka auttaa käsittelemään omia tunteita vaikeina aikoina.

Minä en pysty käsittämään pienen pientä osaa noiden ihmisten tuskasta, kivusta, "kuplasta", jonka syöpään sairastuminen aiheuttaa. Samoin Susannan vaiheet oman tyttären sairastuttua ja kuoltua syöpään, pysäytti miettimään niitä tuntemuksia, joita hän äitinä on joutunut kokemaan ja kokee edelleen.

Putous

Olen ollut pakotettu seuraamaan Putousta lauantai-iltaisin toisella korvalla. Tiesin kuka ja mikä on Munamies, mutta Harjakaisesta en tiennyt ennen viime viikkoa vielä mitään. Viime viikolla keskustelin ohjelmasta ja lauantaina oli aivan pakko katsoa Putous. Ja kun istui ja keskittyi ohjelmaan, niin ei se hassumpi  sketsiohjelma ollut :) Ja, jos täytyy jotain mieltä olla, niin aivan pakkohan minun on samaistua Harjakaiseen. Ei kai koira karvoistaan mihinkään pääse (vai miten se nyt menikään?)!