sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

Triathlon Joroinen


Kun ei loman lopuksi rokit oikein iskettäneet, niin jatkettiin sitten sportin merkeissä ihan viimeiseen asti. Juoksun ja (jonkin sortin) pyöräilyn puraisemana läksin lauantaina katsomaan, mitä triathlonkilpailu pitää todellisuudessa sisällään. Vajaan kahden tunnin päässä Joensuusta on Joroinen, jossa Finntriathlon-kisat on pidetty jo vuodesta 1983 lähtien. Lauantaina oli vuorossa puolimatkan Finntriathlon. Puolimatkan kisaan sisältyy lajit seuraavasti:  UINTI 1.9 km - PYÖRÄILY 90 km - JUOKSU 21.1 km. 



Uintiosuus suoritettiin Valvatusjärvessä ja kyllähän tuolla aika ruuhkaista oli, kun yli tuhat uijaa polskii saman reitin. Jonkinlaista porrastusta oli lähtöajoissa, mutta kun mukaan mahtuu monen tasoista urheilijaa, niin väkisin porukat yhdistyvät. Keltauimalakkiset olivat miehiä ja joukkuesarjalaisia ja vaaleanpunaiset uimalakit päässään uivat kuntosarjan naiset.


Uimasta noustiin rannalle, jossa odotti varustepussit pyöräilyosuudelle. Samaan pussiin osallistujat laittoivat uintivarusteensa.

Kuulutuksen mukaan jollain tuntui olevan varustepussi hukassa.  Varmaan kypsyttää tuossa vaiheessa ruveta etsimään omia varusteitaan. Mutta onneksi kadoksissa olleet varusteet tuntuivat löytyvän.


Pyörät odottivat ajajia vaihtopaikalla.



Sitten ei kun pyörän selkään ja baanalle. Pyörälenkki oli ~ 30 km pitkä ja se piti ajaa kolmeen kertaan. Kääntöpaikka keskustassa oli Teboilin kulmilla, jonne minäkin siirryin Valvatukselta.


Pyöräilyn jälkeen pyörät jätettiin järjestäjien huostaan ja siirryttiin toiseen vaihtoon. Pyöräilykengillä, pitkän pyöräilyn jälkeen ei eteneminen näyttänyt hyvin vauhdikkaalta.



Jotkut jättivät pyöräilykengät pyörän polkimiin kiinni ja monet ottivat kengät pois jalasta siirtymätaipaleella. Tuota kunniakujaa pitkin urheilijat siirtyivät Urheilutalon sisälle toiseen vaihtoon pyöräilystä juoksuun.



Urheilutalosta tuli ulos pyöräilijästä juoksijaksi muuttuneet urheilijat. Monet nauttivat tuossa vaiheessa energiageelejä, -patukoita ja -juomia. Tankkaus on varmaan tässäkin pitkässä kisassa tärkeää. Joroisilla juoksuosuus oli rakennettu katsojaystävällisesti. Triathlonistit juoksivat saman lenkin neljä kertaa. Lenkki kiersi aina urheilukentällä, joten juoksuosuuden seuraaminen oli helppoa ja mukavaa.


Urheilukentälle kertyi paljon katsojia. Siellä oli myös oheistoimintaa kuten myyntipisteitä ja juoma- / ruokateltta. 



Maaliin tultiin kukin omalla tyylillään. Tässä kaksi kuvaa, jossa toisessa maaliin tuli joukkueviestiin osallistunut naisjoukkue ja toisessa kuvassa miesten keskellä naisten kuntosarjan voittaja Hanna Heikkilä, Helsinki Triathlon. Naisten kuntosarjan voittajan aika oli 5.26.52.1.
Hatun nosto kaikille Joroisten puolimatkan maaliin päässeille. Huikeita suorituksia ja ihan mukavaa seurattavaa katsojanakin. Kiitos!

2 kommenttia:

ritva kirjoitti...

Oli varmaan mukava seurata,oispa saanut olla mukana:))

Punatulkku kirjoitti...

Niin oli :) Ei voi kun ihailla tuota sitkeyttä ja monipuolisuutta mitä noilla tuon puolitriathlonmatkan suorittajilla on!