torstai 14. heinäkuuta 2011

Viidakko

Viidakko

Edellisen asuinpaikan takametsästä kirjoitin kaksi vuotta sitten tekstin Viidakko takametsässä. Nyt on aivan pakko kirjoittaa, että viidakko talomme päädyssä. Asumme rivitalon päätyasunnossa, jonka ympärillä on vanhaa savipohjaista peltoa. Radan ja talon väliin on rakennettu meluvalli, joka on ihan luonnon tilassa. Samoin tämä "pelto", joka jää talon ja tien väliin. Talon ja tien väliin jää pieni tasainen kaistale ja sen jälkeen on oja, jolla johdetaan meluvallin ja pellon vedet Pyhäselkään. Nyt kesällä oja on ihan kuiva. Ojan ja tien väliin on kaavoitettu viljelypalstoja. Ihmetyttää jos tuollaiselle savipellolle koskaan tullaan sellaisia perustamaan. Viime syksynä kaupunki raivasi tuon muutaman metrin välikaistan taloyhtiön pihan ja ojan väliltä. Se vain tasattiin kaivinkoneella, eikä siihen levitetty multaa tai istutettu mitään. Tänä kesänä sen aukon on vallannut pelto-ohdake, joka on n. 1,5 m korkea. Nyt ohdake on kukassa.

Kukkaa pukkaa

Mehiläinen kukassa

Sinistä taustaa vasten
Viidakkoon on muodostunut karvaisen polkuja, jota pitkin joudun aina minäkin astelemaan. Fresbee tahtoo tehdä tepposet koiralle, kun se ei nää kasvustolta mihin se lentää. Jos koira on väsynyt ja tohkeissaan, se ei löydä aina fresbeetä viidakon korkeasta kasvillisuudesta. Mamma joutuu joskus hieman neuvomaan suuntaa!

Polku viidakon halki

2 kommenttia:

ritva kirjoitti...

Luonnon kukat ja pelto kasvit ovat kauniita,hyvää torstai päivää<3

Punatulkku kirjoitti...

Niinpä, nyt on tosi paljon eri värisiä luonnon kukkia kukassaan. Niitä on ilo katsella :)