tiistai 30. kesäkuuta 2009

Ainoa nainen

Luin Päivi Hauta-Kasarin kirjoittaman kirjan Ainoa nainen - homoemo. Kirja on mukaansa tempaava ja hyvin kirjoitettu. Luin sen melkein samalta istumalta. Aihe on ajankohtainen, vaikka usein siitä vaietaan ja se painetaan näkymättömiin tai siitä puhumista peitellään ja silotellaan. Vielä nykyään, kun aihe koskettaa lähipiiriä, voi reaktiot olla monenlaisia; toiset suvaitsevat toiset eivät.
Kirja on osittain fiktiivinen ja osittain kokemusperäinen, näin olen ainakin ymmärtänyt? Lukiessaan sitä mietti, mikä on totta ja mikä tarua? Mutta kirjassa oli myös paljon naislukijaansa sisäänpäin hymyilyttäviä kohtia, kun tuli tunne, että tämäkin tunne ja siitä seuraavat ajatukset ovat läpikäytyjä juttuja omassa elämässä, vaikka ongelman ydin ei ole ollutkaan sama kuin kirjassa.
Kirjassa Johannan asenne ongelmaan oli oikea. Ongelman kanssa kipuiltiin, mutta tuotiin myös esille suhteen hyvät puolet, joita oli paljon. Jälkeen päin sitä on vaan kaikki elämän kokemukset läpikäyneenä viisaampi, vaikka kaikki asiat, tunteet, teot elämän varrella eivät ole niitä helpoimpia.
Pagistaan-blogista voi käydä lukemassa kirjan arvostelun sekä Ainoa nainen-kirjan omilta sivuilta asiaa ja arvosteluja kirjasta.


Ei kommentteja: