torstai 4. kesäkuuta 2009

Hmm....


Työviikko on ollut erittäin mieluinen. Sain yhden projtektin teon ihan itsenäisesti ja saan siinä toteuttaa itseäni ja osaamistani toivottavasti loppuun asti. Näin on ainakin luvattu.
Muuten olen kyllä ollut vähän pihalla. Pään sisällä myllertää ja ei oikein tiedä mihin suunnata. Pään sisäisen inventaarion aika olisi varmaan paikallaan tai toisena vaihtoehtona on katsoa mihin laiva kääntyy.
Lämpimistä keleistä siirryttiin ryminällä tuuleen ja melkeinpä tuiskuunkin. Tänään oli sähköt poissa viisi tuntia. Kämppä rupesi viilenemään ihan silmissä ja junnujen harkkoihin viennin jälkeen oli pakko pistää takkaa lämpiämään.
Vetäisin eilen - tänään kunnolla herneen nenään yhdestä asiasta, joka liittyi sekä harrastukseen että työhön. Sitä kun on niin uberhalukas pistämään lusikan joka soppaan! Toisaalta olin vihainen itselleni siitä miksi en kuuntelisi joskus itseäni ja olisi selkeästi eri mieltä kuin toiset. Mutta juttu kääntyikin pienen angstin jälkeen parhain päin. Kävin vielä pitkän helpottavan puhelun ja huomasin, että ei se nyt loppujen lopuksi niin kamalaa ollutkaan. Onneksi omistaa suht hyvän ja selkeän ulosannin ja uskaltaa sanoa mitä mieltä on.

Blogikuvat Tampereelta siltatyömaalta ja hotellihuoneen seinästä.


3 kommenttia:

stansta kirjoitti...

Aika erikoinen seinä...En ole ennen tuollaista nähnyt. Luitko kaiken?

Perheenäiti kirjoitti...

Mikä romaani sinne seinään on kirjoitettu? Tekstin lukemisessa saisi varmasti aikansa kulumaan, jos ei sattuisi olemaan muuta tekemistä :-)

Anne kirjoitti...

Joo, olihan se aika erikoinen seinä. En miettinyt tarkemmin lukemaani, enkä oikeastaan ajatellut, että se voisi olla jostain romaanista.