sunnuntai 14. kesäkuuta 2009

Sunnuntaipäivä elämästäni

Kun herää aikaisin, kerkiää tekemäänkin paljon enemmän. Heräilin pitkien unien jälkeen seiskan aikaan virkeänä. Ensimmäisenä ajatuksena oli, ettei konetta avata ennen kuin eilen sängyssä aloittamani työtehtäviin liittyvä raportti on luettu ja kommentoitu. Niinpä aamu alkoi normaaliin tapaan karvaisen juniorin kanssa tehdyllä aamulenkillä.

Naapuri oli laittanut oranssit kesäorvokit roikkumaan postilaatikkotelineen molempiin reunoihin. Minulla on omien kesäkukkien hankinta edessä ensi viikolla. Perennapenkkiin pitäisi saada myös täydennystä. Taas oli yksi lajike hävinnyt talven aikana.

Aamulenkin jälkeen laitoin normaalin aamupalan lisättynä kahvilla. Työaamuna syön kotona ruisleipäpalasen kinkulla, kurkulla ja juustolla sekä Valion marjakeittoa ja Fun-mehua mukilliset. Aamukahvin juon töissä vasta ensimmäisellä kahvitauolla. Vapaalla ollessa nautin aamukahvin heti aamupalan jälkeen. Tänään täydensin aamupalaa kirsikkatomaatilla ja muutamalla viinirypäleellä. Karvaisen juniorin aamupala sisältää vaalean leivän margariinilla ja gotlerilla. Aamuun sisältyy aina kotona ollessa Karjalaisen selailu. Tänään lämpimänä aamuna vein aamupalan juniorin tekemällä tarjottimella ulos takapihan terassille. Kaivoin eilen varastosta kokoontaitettavan tuolin istuimeksi. Ensi viikolla on edessä myös takaterassin kalusteiden hankinta. Karjalaisen kerkesin tänä aamuna lukemaan perusteellisesti ja koiralle heittelin myös palloa muutamaan otteeseen. Koiran väsytyksessä on tietty pointti; pysyy paremmin omalla pihalla eikä lähde pallo suussa haahuilemaan naapurien tontille. Hyvin pysyi tänään omalla reviirillä muutaman käskytyksen jälkeen.

Aamupalan jälkeen taivas alkoi tummumaan ja tultiin sisälle ukkoskuuroa karkuun. Asettelin tyynyt sänkyyn ja rupesin puoli-istuvassa asennossa lukemaan raporttia. Sähköt katkeilivat useamaan otteeseen, mutta onneksi ei tullut pidempää katkosta. Otin kuvan vesipisroiden roiskeesta kadullemme. Raportin luvun jälkeen järjestelin ensi tiistain palaveriin tarvittavat paperit kansioon järjestykseen ja mietin mitä yhteenvetoa vielä pitäisi tehdä sitä varten. Tiistain palaverin aikaa etsittäessä kyselin pomolta onko minun läsnäoloni aivan välttämätöntä, johon todettiin että on. Aihe liittyy viime vuonna entisessä työssä minun vastuulla olleisiin asioihin. Sitten aukaisin koneen ja kävin omassa pankissa tarkistamassa rahatilanteen. Huomenna on onneksi tilipäivä ja pääsee taas maksamaan pöydällä odottavat laskut. Minua helpottaa kun saa maksettua laskupinon pois käsistä. Joskus se on suurempi, joskus pienempi. Mutta ensin hoidetaan laskut ja sitten katsotaan mitä jää jäljelle ja tehdään priorisointia muista hankinnoista.

Puolilta päivin laitoin itselleni lounaan, joka sisälsi tomaatti-mozarella makkaraa viipaleina, grillivihanneksia, pari kirsikkatomaattia, kaalikurpitsa ja chew-hedelmäsalaattia sekä Pirkka sitruunan makuista kivennäisvettä. Annos oli normaalia isompi ja sen syöminen meinasi jo tökkiä. Sitten siirryttiin jälleen takapihan terassille ja soitin isolle siskolleni lähinnä juniorin rippiasioihin liittyviä juttuja.

Sää oli hieman pilvistynyt ja vedin ohuen pitkähihaisen villatakin topin päälle kun lähdettiin karvaisen juniorin kanssa lenkille. Villatakki oli liikaa kuumassa kesäsäässä ja se laitettiinkin lanteille roikkumaan. Suunnittelin aluksi metsälenkkiä, mutta ajatus vaihtui ihan asfalttilenkiksi kun mietiskelin, että metsä saattaa sateen jälkeen olla vielä märkä. Niinpä kierrettiin noin 5 km lenkki ja ihasteltiin hevosia, lehmiä, kedon kukkasia, tierakennelmia ja erään rakennuksen eteen istutettuja kesäkukkia, joista olin saanut kiitokset. Lenkin jälkeen laitettiin päiväkahvit kiehumaan ja kahvin seuraksi syötiin mansikkaeskimo ja appelsiinikeksi. Istuin terassilla auringon paisteessa ja luin Annaa. Sen jälkeen käytiin koiran kanssa päiväunille, minä sänkyyn ja koira lattialle sängyn viereen ja unesta nautiskeltiin reilu tunti.

Unien jälkeen rupesin hommiin. WC:n ikkunan jouduin pesemään, koska juniori ei ollut saanut ikkunan väliruutua auki ja eikä ollut pessyt muuta kuin sisäpuolen. Silitin silitystä vaativat kapat ja virittelin kaikki puhtaat kapat puhtaisiin ikkunoihin. Jouduin käyttämään ruuvimeisseliä vaihtaessani yhden huoneen verhotangon pidikkeiden paikkaa ja korjaamaan yhden huoneen pidikkeen uuteen paikkaan. Ruuvit eivät tahdo pysyä kipsilevyssä ja irtoavat tosi helposti. Olen tänään pessyt kolme koneellista pyykkiä, kaksi mattoa ja vaatteita.

Hikisen urakan jälkeen laitoin saunan päälle ja saunoin jälleen kerran antaumuksella ja nautiskellen. Sauna on sellainen asunnon varustus, josta en ihan heti luopuisi. Olen joskus asunut muutaman vuoden sellaisessa asunnossa, jossa ei ollut saunaa, mutta muuten sauna on kuulunut viikoittaiseen ohjelmaan aina elämässäni. En osaa oikein käydä suihkussakaan ilman että lämmittäisin saunan.
Nyt loppuilta meneekin koneella ja ilmeisesti iltalukemiseksi valitsen tänä iltana Tieturva I-kurssiaineiston. Mielenkiintoista?!?!?

Ei kommentteja: