lauantai 20. kesäkuuta 2009

Löhöilyä, herkuttelua, koneilua


Nämä kuvat kertovat tämän juhannuksen vieton keskeisen sanoman. Löhöilyä, koneilua, herkuttelua ja aivan hivenen ulkoilua. Eilen kolme kertaa ulos uskaltauduttua joka kerta sade pääsi yllättämään. Tänään varustauduin vähän pietempään lenkkiin koiran kanssa oikealla vaatetuksella ja kierrettinkin sitten sateesta huolimatta yli puolen tunnin lenkki. Eilen ja tänään katsoin Brasilia - Suomi lenttispelit ja varsinkin eileinen peli oli ihan katsottava ja viihdyttävä, Suomen hävitessä vain 3 - 2. Tämän päiväinen peli oli läpihuutojuttu Suomen hävitessä suoraan 3 - 0.
Junnulla oli viime yönä yövieras ja vieraan kanssa mesetettiin, youtuubattiin ja facebookattiin aina aamuyölle asti. Se on ollut junnun viime viikkoinen hobby muutenkin. Muutamana yönä heräydyin kolmen aikaan aamuyöllä keskusteluun ja oli pakko menneä keskeyttämään seurustelut. Mamma on oikein tyytyväinen, kun seurustelu tapahtuu nykyisin koneen välityksellä eikä tuolla nurkilla notkuessa aamuyölle. No viikon päästä sunnuntaina viedään junnu sitten riparille harrastamaan seurustelua ja raamatun opiskelua face to face. Mammalla olisi sitten vajaa viikko ihan omaa aikaa, mutta kun on tuo karvainen juniori, niin ei oikein pääse sitten kuitenkaan kulun päälle.
Organisaatio-opiskelutehtävä on aloitettu ja päärunko tekstiin sekä yksi sivu on jo aikaan saatu asiaa paperille. Eiköhän se toistakymmentä sivua pikku hiljaa siitä kerääntyne, kun aina välillä kerää, tulostaa ja lukee aineistoa ja välillä kirjoittelee muutaman lauseen ;)) Tiistaina pitää käydä kuuntelemassa ja tekemässä Tieturva I - kurssi. Siellä ainakin on tiedossa aikuisihmiskontakteja. Sateinen sää, pyhät sekä kavereiden ja oma lomailu aiheuttavat selkeän aikuiskontaktipuutteen, joka saatta aiheuttaa pientä puheripulia jossain vaiheessa. tulevaisuudessa. Onneksi voi sanaista arkkua hieman avata ain välillä tänne blogiin.


Ei kommentteja: