lauantai 22. syyskuuta 2012

Nylkähdys

 

 Tänään osallistuin Nojakan Nylkyttäjien, The Low Step Marathon Team of Nojakka järjestämään Nylkähdykseen. Nylkähdys oli 11 km juoksu, jonka lähtö ja maalialue oli Lykynlammella. Juoksu kulki Lykynlammelta Onttolan kautta Noljakkaan ja teki lenkin Karjalaisen painotalon ja City Marketin ympäri ja palasi samoja reittejä takaisin. Toisena matkavaihtoehtona oli juosta 22 km lenkki.


Tässä odotettiin maaliin ensimmäisiä 22 km maaliin juoksijoita.

 

Tällainen "ihqu" kunniakirja jäi muistoksi tästä kyläjuoksusta. Polarin mukaan tuli juostua 11,53 km aikaan 
1 h 13 min. Juoksu ei ollut missään vaiheessa rentoa ja helppoa, mutta tulipahan kellotettua tuollainen matka ekaa kertaa. Sykkeet huitelivat 43:27 minuuttia skaalalla 152 -169 ja 28:35 alueella 135 - 151, keskisykkeen ollessa 151 (maxs 159). Keskivauhti oli 6:23 min/km ja max 4:53. Polarin mukaan tein ensimmäisen kerran sen historiassa (7.6.2012 - )  maksimiharjoitteen. Ehkäpä nopeuden ja kestävyyden kannalta on hyvä mennä joskus mukavuusalueen ulkopuolelle!
Virallinen juoksun kellotus oli 1:12:47 n. 11 km.

 

 Juoksun jälkeen järjestävän seuran herrakaarti oli valmistanut kunnon nokipannukahvit ja paistoivat muurikkaplättyjä. Ne maistuivatkin banaanin ja suolakurkun seurana luonnossa aivan älyttömän hyviltä. Osallistumismaksuun kuului myös sauna ja uinti hyisessä Lykynlammessa, joka meni tänään toisena asiana minun mukavuusalueen ulkopuolelle. Saunaan laskeuduttiin kuvassa olevat jyrkät portaat ja toiset saman moiset sitten laiturille, josta pääsi vilvoittavaan lampeen.

 

Palkintopöydältä sai naisten Nylkytys-sarjan jumbosijallakin ottaa palkinnon. Minä valitsin Karjalaisen sponsoroiman säätikun. Mukava fiilis jäi tällaisesta neljännen kerran järjestetystä kyläjuoksusta, jossa tehtiin tänään osanottajaennätys juoksijamäärän ollessa 28 henkilöä. Kiitokset järjestäjille!

3 kommenttia:

ritva kirjoitti...

Varmaan maistui pannukahvi hyvälle:))

Hanne kirjoitti...

Ja mie en tienny tämmäsestä juoksusta mitään vaikka tässä lähellä asun, höh! :o

No mutta toisaalta, en ois ollu kyllä juoksukondiksessakaan la-aamuna :P

Onnea hienosta suorituksesta :)

Punatulkku kirjoitti...

Ritva, luonnossa kaikki maistuu paremmalle :)

Hanne, miekin satuin ihan vahingossa muutamaa päivää aikaisemmin saamaan vinkin tuosta seurasta Nojakan Nylkyttäjät (hauska nimi :). Sitten kävin heidän sivuillaan ja huomasin tuon juoksun. Juoksu oli nyt neljännen kerran. Eivät kauheasti mainosta, kun pienellä porukalla sen järkkäävät. Seurassa on kuulemma n. 10 juoksevaa jäsentä + kunniajäsenet päälle.