sunnuntai 4. lokakuuta 2009

Kolmen vuoden miitti


Toimintaviikko päättyi mukavaan yhdessä oloon Huhmarissa, jossa kolme vuotta sitten valmistunut insinööriporukka kokoontui muistelemaan menneitä, kertoilemaan kuulumisia ja suunnittelemaan tulevaa. Oli mukava kuulla, että porukka oli valmistumisen jälkeen löytänyt paikkansa työelämässä kuka vanhoissa, kuka uusissa tehtävissä. Minä päivitin tuon porukan mukana omaa koulutustani ja kuljin porukan mukana vähän vähemmän aikaa kuin itse perusporukka.


Mutta porukan kanssa ollaan käyty ulkomailla ja vietetty useampi viihteellinen illanistujaisilta, eikä tämäkään trippi tehnyt poikkeusta mukavuudessaan. Yhdessä olo aloiteltiin orvokkikarkeilla värjätyllä kuoharilla. Sitten käytettiin hyväksemme Huhmarin vesimaailman palveluita vesihierontoineen, ulkoaltaineen, poreineen ja saunoineen. Ilta jatkui ruokailun ja Markku Aron tahdittamien tanssien merkeissä. Ruokana naiset tilasivat Huhmarin nieriää ja pojat saivat tyytyä kypsiin häränpihveihin. Omista naisista pidettiin hyvää huolta ja saatiinkin tanssia ihan urakalla. Välipaloiksi pojat saivat käydä vieraissa pöydissä, mutta aamuyöllä kokoonnuttiin yhteen saunomaan ja paistamaan makkaraa poikien isoon mökkiin. Aamupalan jälkeen suunniteltiin tulevaa ja vajaan kahden vuoden päästä meinattiin järjestää viiden vuoden miitti Pariisissa. Vastuu matkan järjestämisestä otettiin naisten harteille, enkä ihmettele yhtään, jos Eiffelit ja muut Pariisin nähtävyydet tulevat nähtyä tämän porukan kanssa.

Ei kommentteja: