keskiviikko 8. huhtikuuta 2009

Kolme Koota


Tiistain lomapäivän ohjelmaan kuului kolme K:ta eli kampaaja, koulu ja kirkko! Aamupäivään olin varannut jo edellisellä kamppaajareissulla ajan värin ottoon. Hyvä niin, koska jos ajan varaus olisi ollut edessä myöhemmin, en olisi sitä varannut. Tukan pituus miellytti minua kovin ja eihän se niin kauheasti haittaa vaikka sitä juurikasvua olikin ehtinyt tulla jo muutama sentti. Mutta nyt on uusi kiva väri päässä ja mukavasti vaaleita raitoja.

Iltapäivään oli varattu opinnäytetyön ohjaajan tapaaminen koululla. Palaverista jäi mukava ja positiivinen mieli, koska oma ajatus opinnäytetyön aiheen kokoon parsimisesta tuntuu tässä vaiheessa aika toivottamalta. Ohjaaja oli mukavan optimistinen aiheesta ja valoi uskoa lopputulokseen. Ensi viikolla pidetään palaveria työnantajan kanssa ja kun saan työnantajan mielipiteen lopputuloksesta, niin ei kun opinnäytetyön suunnitelmaa tekemään. Tänään olen lukenut työnantajani henkilöstöstrategiaa ja henkilöstökertomusta läpi seuraavien lähipäivien ennakkotehtävää varten.


Kolmas K eli kirkko kuului juniorin ripariennakko-ohjelmaan. Kirkossa esiintyi Nardus-kuoro ja sinne olikin saapunut koko viime vuotisen kunnan tämän vuoden ripari-ikäiset, joten puheensorinaa, hihittelyä, kuiskailua ja muuta ääntä kuului koko ohjelman ajan. Kuoron esitykseen kuului muutama tuttu laulu, mutta suurin osa oli totutusta poikkeavaa. Ihan kiva ohjelmisto, josta on hyvä aloittaa hiljentyminen pääsiäiseen.

Ei kommentteja: