torstai 21. elokuuta 2008

Possaripostaus vko 34


Hei, tää oli kivan tuntuinen juttu. Lumi ja Toni ovat ainakin aloittaneet postauksen kerran viikossa tai kahdessa, missä ei kirjoitella kuin positiivisia asioita. Ei valiteta mistään eikä kenestäkään koko postauksessa. Ne valituspostaukset kirjoitetaan ihan erikseen.

Eli viikon 34 positiivisia asioita elossani ja olossani:
1. Vaikka kesä kääntyy syksyyn, niin on lämmintä. Joutui ottamaan ainoasta huoneesta, jossa lämmitys on ollut päällä eli WC:stä lämmityksen pois päältä tänään.
2. Tällä viikolla yhtenä yönä nautiskelin koiran kanssa kovasta ukonilmasta, huom. NAUTIN!
3. Terassin ja laatoituksen teko edistyy hitaasti mutta varmasti. Tänään ilmestyivät puutavarat jo pihaan ja kivituhkan levityskin edistyy omana työnä.
4. Monia työasioita pystyy ja kerkeää viemään eteenpäin, hoitamaan, organisoimaan ja saa jopa valmiiksi.
5. Yhteistyö ison kirkon porukoiden kanssa on lähtenyt hyvin käyntiin. Välillä tuntuu, että työllistän heitä ihan kiitettävästi
6. Nyt on järjestyksessä se toinen ja kolmaskin iso asia, jotka loppujen lopuksi menivät ihan hyvin ilman suurempia ongelmia ja toivottavasti jatkuvatkin ihan hyvin!
7. Eilen tuli aikatulu ensimmäiselle opiskelujaksolle syyskuussa ja sekin on ihan ihqua, kun taas pääsee kahdeksi vuodeksi käyttämään aivonystyröitään myös vapaa-ajalla.

Meinasi jo tulla viba, että kerron kiir..stä, mutta sain nuolaistua ennen kuin tipahti, hih!

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä, että sait kiinni ennenkuin kirjoitit :) Ja tosi mukava että päätit lähteä touhuun mukaan. Lueskelin jonkun verran jo tässä blogiasi, pitänee vielä paremmalla ajalla kahlailla läpi noita paljon aiempia postauksiasi myös. Mukavaa viikonloppua.

Ja mä olen hiukan kade tosta opiskelujutusta, mä haaveilen kans opiskeluun pääsystä, mutta olosuhteiden pakosta se joutuu odottamaan nyt vuoden alkuun saakka ainakin. Syksyisin iskee aina hirveä opiskeluvimma päälle, paitsi ei toki silloin iskenyt kun aikoinaan opiskelu ;)

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos kommentista!
Olen käynyt blogiasi lukemassa jo pitemmän aikaa, mutta nyt iski tuo possaribloggaus ihan täysillä. Koska useinhan täällä tulee vain valitettua ;( Mutta sekin on hyvä, että jossain voi valittaa ja purkaa tuntojaan.
Niin opiskelu, minäkin hurahdin vasta "vanhoilla päivillä" opiskeluun uudelleen ja nyt ei osaa oikein lopettaa. Laitankin aina harrastuksiini opiskelun, vaikka vielähän se lisää markkina-arvoa työelämässä ja antaa varsin paljon itselle (uusia ystäviä, aivovoimistelua, uusia ympyröitä, uusia ajateltavia asioita...)