sunnuntai 3. elokuuta 2008

Loman loppussa


Huomenna alkaisi taas arkinen aherrus töiden merkeissä. Loma on mennyt ihan siedettävissä olosuhteissa ja tekemisissä. Muutaman kerran on päässyt jopa rannalle ja uimaan kesälomalla ja sehän jo täyttää kesäisen loman tunnusmerkit. Muutenkin olen kesälomasta ihan tyytyväinen. On tullut urheiltua (jalkapalloa, tennistä, uintia, soutua), harrastettua kulttuuria (kaksi elokuvaa elokuvateatterissa, kaksi kotona dvd:ltä), tehty vähän kodin eteen (siivoiltu, pesty ikkunat, tehty alustavia hommia laatoitukselle), oltu juniorin kanssa (jalkapalloa, ulkona syömistä, elokuvia, uintia, keskustelua), oltu karvaisen juniorin kanssa (paljon pallon heittoa, uintia), luettu kirjoja (ainakin kolme kappaletta) tehty talkootyötä Lemmenlavan keittiössä ja tehty ennätys blogikirjoitusten lukumäärässä heinäkuussa. Lisäksi meillä on käynyt kesävieraita ja olemme käyneet vierailulla veljeni luona. Lomalla olen myös saanut lisäselvyyksiä ja yhteyksiä tulevaan uuteen työpaikkaani ja syksyllä alkavaan opiskeluun liittyvissä asioissa. Eli kesäloman loppusaldo on paljon plussan puolella.


Välipalaksi tänään keräsin tuoreet vatut takametsästä ja söin ne vaniljakastikkeen kera, nam nam ;))

Tänään en lähde talkoohommiin Lemmenlavan kahvioon, koska sain jonkinlaisen allergisen reaktion silmiini kestoväristä ja silmäni ovat vuotaneet vettä ja niitä on kutittanut muutaman päivän ajan. Katsotaan meneekö tämä ohi itsestään vai joudunko menemään lääkärille huomenna.

Ei kommentteja: