torstai 25. lokakuuta 2012

Työpaikan plussat


Toukokuussa muutettiin uusiin  työtiloihin. Entiset työtilat olivat toisi vanhat, ahtaat ja pimeät. Yhtään ei ole ikävä entisiä työtiloja. Uusia työtiloja ja sinne hankittuja juttuja joka päivä ihmetellessä ja katsellessa saa olla ihan kiitollinen omalle työnantajalleen :)


Uusien työpöytien säädöt antavat vapauden tehdä töitä pöydän äärellä myös seisten. Ei tarvitse kuin napista painaa, niin pöytä nousee ja laskee. Työfysioterapeutti käski työskentelemään joka päivä jonkin aikaa seisten. Toinen kiva juttu omassa työhuoneessa on se, että mappihyllyt ovat ovien takana eikä avohyllyissä niin kuin aikaisemmin.



Työhuoneisiin saatiin firman logoilla varustetut kellot ja retroradiot. Minä tosin en osaa tehdä töitä radion ollessa päällä!


Huoneisiin tulleet uudet Marimekon verhot ovat myös tosi kauniit.


Joka kerta, kun menen omaan työhuoneeseen kuljen näiden taulujen ohi. Minusta ne ovat tosi kauniit ja sopivat tuohon tilaan kuin nakutettu. Taulut tuotiin "lainaksi" kaupungin museolta, jossa ne olivat jossakin varastossa pölyttymässä.


Firma kustansi työpaikalle myös kaksi sinistä Jopoa, joita voi käyttää työpäivän aikana esim. ruokatunnilla tai asioilla. Joskus on helpompaa mennä johonkin pyörällä eikä autolla.

2 kommenttia:

ritva kirjoitti...

Varmaan on mukava työskennellä uusissa työtiloissa,hienot taulut käytävillä,ompa kiva kun pyöränkin saa työpaikata käyttöönsä:))

Punatulkku kirjoitti...

Kaikki tämä on plussaa :))