lauantai 27. lokakuuta 2012

Pitkä päivä


Monilla paikkakunnilla Suomessa on loppuviikosta satanut ensilumen. Meillä täällä itä-Suomessa ei ole lumesta oikeastaan tietoakaan. Paikallisia lumikuuroja on meilläkin havaittavissa ja pakkasta on ollut jo useampana päivänä. Eilen iltapäivällä piipahdettiin itäisemmässä kaupunginosassa viidenkymmenen kilometrin päässä citystä ja siellä oli paikallinen kirkonkylä saanut jo muutaman sentin lumipeitteen ja tiet olivat liukkaat. Onneksi omaan pirssiini oli vaihdettu talvirenkaat jo viikolla.


Jo monella viikolla on minun treeniohjelmassa ollut viikon vapaapäivä perjantaina. Torstaina ajattelin, että jos teen viikonlopun pitkän juoksulenkin perjantaina, niin voisin nukkua hieman pitempään lauantaiaamuna ja pitää lauantaina vapaapäivän. Niinpä kävin eilen lenkillä ja tänä aamuna heräsin karvaisen käpsehdintään pirteänä jo klo. 5.35. Laskin koiran käymään takapihalla ja yritin sinnikkäästi saada vielä unen päästä kiinni. Ihan turha toivo! Olin aamun pitkällä brunssilla sanomalehden äärellä jo ennen seitsemää pirteänä kuin peipponen.


Yhdeksän aikoihin oltiin karvaisen kanssa jo kuvailemassa syys-/talviaamun karua kauneutta. Pukeuduin kuin naparetkeilijä ja silti kolmen asteen pakkanen ja viima tunki luihin ja ytimiin.




Aamu tuntui tosi pitkältä ja sainkin kaikkea aikaiseksi. Pyykit oli pesty, WC:t siivottu, vaaleanpunaiset piirakkasukat neulottu, blogit / fb-päivitykset luettu, aamulenkki/-kuvailut tehty jo kymmenen hujakoilla. Eikä vieläkään ollut ruoka-aika.




Iltapäivällä kävin tekemässä talkoohommia kirjaamalla taas yhden lenttismatsin. Nyt oli vuorossa NiceTeamin pelin kirjurointi. Peli oli nopeasti taputeltu NiceTeamin tappioksi 0 - 3. Pelin jälkeen käytiin vielä karvaisen kanssa lähivenerannassa kuvailemassa auringon laskua.




Valokuvat on otettu Canonin Ixus 950-pokkarilla. Minun järkkäristä särkyi pitkä putki heinäkuussa (ei tarkenna), enkä ole sen koommin järkkäriin koskenut. Nyt mietinnän alla on uusi kamera, mutta en ole päässyt itseni kanssa yhteisymmärrykseen minkälaisen kameran ostaisin?

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mulla on hyvä pokkari ja hyvä järkkäri, mutta aina tulee kuvailtua pelkästään puhelimen kanssa :D

Punatulkku kirjoitti...

Sama juttu minullakin! Pitää ihan varta vasten lähteä kuvaamaan...pokkarillakin. Se känny kun kulkee aina mukana. Mutta onhan niissä kuvien laaduissa sitten eroa.