tiistai 1. toukokuuta 2012

Neliöitä


Kirjoitin täällä toisesta isoäidin neliöprojektistani. Tämä projekti on edistynyt vähän hitaan laisesti. Minulla on virkattuna 34 kpl näitä neliöitä. On hyvin todennäköistä, että tästä tulee vain se vauvan peitto! Kun näitä neliöitä tekee, tarvitsee aina kolme eri väristä lankakerää ja sakset ja neliön langan päättelyihinkin menee aikaa.
Niinpä tämä insinöörin logiikka aiheutti sen, että minulla on menossa kolmas isoäidin neliöprojekti! Loogisesti kun ajattelin ensi viikonlopun monen tunnin junamatkaa, niin kävinpä ostamassa uutta 7-veikka Raita-lankaa. Uusi projektini on tehdä ISOJA isoäidin neliöitä ja koota niistä se torkkupeitto. Ostin kaksi 150 g lankakerää ja rupesin virkkaamaan lauantaina. Katsoin sekä lauantaina että sunnuntaina elokuvan ja sunnuntai-iltana vielä Idolsin, joiden aikana virkkasin. Koneella ollessani ja muutenkin joka välissä olen virkannut. Nyt minulla on kohta virkattuna ne kaksi ostettua lankakerää ja yksi ISO neliö on valmistumassa.


Laskeskelin, että tarpeeksi isoon torkkupeittoon tarvitsen näitä ISOJA neliöitä 6 kappaletta. Huomenna suuntaan jälleen S-mrkettiin ja ostan junamatkaa varten ne kaksi seuraavaa kerää tätä ihanan ihquu lanakaa. Saattaapi olla, että ensi viikonlopun jälkeen minulla on jo kaksi ISOA neliötä virkattuna. Yhdistän nämä neliöt virkkaamalla ne kiinni toisiinsa. Mietinnässä on teenkö pylväsvirkkuun jälkeen yhden yhtenäisen kerroksen jollakin yksittäisellä värillä ja sillä samalla sitten yhdistysvirkkuun. 


Ja eikö olisikin ihan kiva ajatus virkata sen torkkupeiton seuraksi pari tyynynpäällistä tästä samasta langasta?

2 kommenttia:

ritva kirjoitti...

Kauniita olet ollut ahkera ihana torkkupeitto siitä tulisi:)

Punatulkku kirjoitti...

Kiitos Ritva :)