Vanhemmat ovat antaneen jonkinlaiset lähtökohdat elämälleni. Olen perinyt heiltä luonteen piirteitä, ulkonäköön liittyviä asioita ja tietenkin he ovat luoneet puitteet minun elämälleni parikymmentä vuotta. Vanhemmiltani olen oppinut ainakin työn teon merkityksen ja turvallisuuden tunteen. Vaikka henkisesti ei varmaankaan aina ollut helppoa isän ankaruuden, äidin mykkäkoulujen ym. seikkojen kanssa lapsuudessa. Mutta koskaan minun ei ole tarvinnut ihan oikeasti pelätä ketään. Kotona on aina ollut turvallista. Lapsuudessa vietin usein kesät äidin tätien luona, koska keskimmäisenä lapsena siellä sain tuntea olevani ykkönen, kun kotona jäin joskus muiden varjoon.
Isäni on ollut poissa elämästäni 17 vuotta ja äitinikin jo kuusi vuotta, joten olisiko oikea nimitys minulle nyt orpo? Kuolema kultaa muistot, mutta joka tapauksessa vanhemmiltani olen saanut oikean asenteen elämään. Joulun taas lähestyessä muistot vanhemmistani kumpuavat kiitosta taivaisiin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti