sunnuntai 19. syyskuuta 2010

Prinsessa



Eilen aamulla kun kerroin juniorille, että menen illalla  katsomaan elokuvan Prinsessa, juniori kertoi että elokuva oli kuvattu Niittylahden Opistolla. Hämmästelin asiaa, koska en ollut kuullut enkä lukenut asiasta aikaisemmin. Niittylahden Opisto sijaitsee entisen Pyhäselän kunnan alueella, jossa tuli pyörittyä edellisen työn puolesta enemmänkin. Opisto on nykyisin Pohjois-Karjalan Ammattiopiston yksi opetuspiste, jossa on mm. nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajien koulutus, luonto- ja ympäristöalan koulutus ja näyttelijäntyön koulutus.
Prinsessa on kertomus "Kellokosken Prinsessana" tunnetusta Anna Lappalaisesta, joka vietti yli 50 vuotta elämästään mielisairaalassa. Elokuvassa prinsessaa esittää näyttelijä Katja Kukkola, joka on eläytynyt prinsessan rooliin sata lasissa. Mikä loistava valinta prinsessan esittäjäksi! Muutenkin elokuvaan on saatu vangittua mielisairaalan henki ja mielisairaiden hoidossa käytettyjä metodeja, kuten lobotomia.



Lapsena meillä oli "ruokamiehenä" mielisairas mies, joka pystyi elämään lääkkeiden avulla avohoidossa. Mies kävi meillä syömässä kaksi kertaa päivässä ja maksoi jonkinlaista ruokarahaa kuukausittain. Muutaman kerran hänen mielenterveytensä järkkyi ja siitä seurasi aina sairaalajakso. Muuten hänellä oli televisio paljon aikaisemmin kuin meillä kotona ja kävimme hänen luonaan katsomassa ohjelmia. 


4 kommenttia:

Amma kirjoitti...

Hei, päädyin kivaan blogiisi Aili-mummon kautta ja heti oli pakko kommentoida kun eilen kävin Prinsessan katsomassa. Tykkäsin kyllä kovasti! Kukkola tai nykyään hän taitaa olla Kuttner, oli todella hyvä. Mutta Krista Kosonen teki kyllä mielestäni Jussin arvoisen roolityön. Hieno elokuva siinä mielessä, että siinä oli monia upeita roolisuorituksia: Edelmann, Franzen, Petelius...

Ja itse sanomakin oli tietysti pysäyttävä.

Punatulkku kirjoitti...

Joo, olen ihan samaa mieltä, että elokuvaan ja roolisuorituksiin oli saatu sisäistettyä mielisairaus ja mielisairaala. Toisaalta sellaisena positiivisena asiana, että se pisti ajattelemaan!

A kirjoitti...

Minullapa on sinulle Punatulkku yllätys blogissani Aili-mummon arkea---.

Paljon onnea!

tesmoop kirjoitti...

find out this here you could try these out view it now www.dolabuy.ru Check Out Your URL great site