sunnuntai 6. syyskuuta 2009

Hyvä diili


Kortti bongattu täältä.

Eilinen suunnitelmien muutos koitui loppupeleissä ihan hyväksi kaikin puolin. Tänään on satanut vettä koko kokonaisen päivän ja mikäs silloin on parasta ajanvietettä kuin koneella kykkiminen. Ihan aamulla otin ohjelmaan kaksi työasioihin liittyvää tsekkausta huomiseen ja ylihuomiseen kokoukseen. Nekin hoituivat ihan supsikkaasti ja voi rauhallisin mielin mennä kokouksiin, kun on paneutunut asioihin joita kokouksissa käsitellään. Tänään pitäisi vielä saada aikaiseksi sisäinen tiedote eilisestä työhön liittyvästä ongelmasta. Iltapäivä onkin sitten etsitty mihinkäs muuhun kuin opinnäytetyöhön liittyvää aineistoa ja kirjoitettukin muutama rivi tekstiä. Eilen illalla juotu kahvikupillinen aiheutti taas erittäin huonon yöunen. Uni on niin ohutta, että vesisateen ropina kuului unen läpi ja iltapäivällä oli otettava pienet tirsat, että jaksaa.
Junnu lähtee keskiviikkona Elämä lapselle-konserttiin Helsinkiin. Lähtevät aamulla ja perillä Hesassa voivat shoppailla ja viettää muutaman tunnin kaupungilla. Sitten käyvät konsertissa ja ajavat yötä myöten kotiin. Seuraavana päivänä on ainoastaan liikuntatunnit heti aamulla, jolloin juostaan kuulemma Cooperin testi. Mahtavaa ajoitusta!!
Ensi viikolla minullakin odotettavissa jotain ihan kivaa säpinää. Jänskättää ihan himppasen.

Ei kommentteja: