sunnuntai 10. toukokuuta 2009

Pe-La-Su

Perjantai-ilta meni mukavasti syöden pitkän kaavan mukaan, keskustellen ja päivittäen kuulumisia. Porukka oli uskomattoman paljon fiinimmän näköistä kuin harjoituksissa ja peleissä keskimäärin. Syönnin jälkeen mentiin yksille Gloriaan ja siellä tulla tupsahteli vastaan entisiä tuttuja eri elämän vaiheilta, joilla on jälkikasvu saman ikäistä kuin omani. Siinä meni aika mukavasti kuulumisten päivittämisessä ja jäi hieman keskenkin. Sitten minua vedettiin kahteen eri suuntaan. Suunta johon itse havittelin stopattiin, joten valitsin sitten kahdesta vaihtoehdosta toisen. Siellä törmäsin jälleen yhteen tuttuun, jonka kanssa päivitettiin kuulumisia varmaan pitkälle toista tuntia. Sitten olikin aika lähteä omaan punkkaan nukkumaan.

Lauantaiaamu alkoi koiran kanssa aamulenkillä, joka tehtiin verkkaisesti nauttien aurinkoisesta, mutta ei mitenkään lämpimästä kelistä. Matkan varrella törmättiin tällaiseen vakoilijaan, jonka karvainen juniori haistoi mutta ei nähnyt. Ennen puolta päivää läksin kierrokselle ensin puutarhalta ostamaan orvokkeja haudalle ja äitienpäiväkukkaa itselleni ja sen jälkeen hautausmaalle istutuspuuhiin. Orvokit löysivät paikkansa hautakiven vieressä olevan kukkapenkin reunalta.


Hautausmaalta suunnistin keskustaan ja kiertelin muutamassa kaupassa ja törmäsin taas tuttavaan, jonka kanssa vaihdettiin kuulumiset. Hänen kohdallaan oli sattunut enemmän kuin osasin aavistaa, mutta hyvin hän on jaksanut vastoinkäymiset ja oli pirteällä mielellä. Jaksamisen toivottelun jälkeen siirryin lauantaihammaslääkärilleni, joka on ihanan symppis tyyppi. Jaksoi selvittää tekemistään ja esitellä röntgenkuvaa ja vielä jatkossa konsultoi hammaskipuilun johdosta suukirurgia. Hammaskivi poistettiin sekä lasku annettiin kahdesta käynnistä ja röntgenkuvasta ja hyvästä palvelustahan pitää myös maksaa, huh, huh!
Kaupan / postin kautta kotiin pesemään ja ihailemaan uutta hakemaani astiastoa. Astiakaapista sai huutia 20 vuotta vanha astiasto ja muutamat irtolautset. Iittalan valkoinen ja musta 24-osainen astiasto sai toimia äitienpäivälahjana itse ostettuna ;)


Sunnuntaiaamuna unta riitti yli yhdeksään eikä siihen mennessä tapahtunut mitään aamupalaan viittaavaa joten ei kun koiran kanssa aamulenkille ja itse rakentelemaan oma aamupalansa. Yhdentoista jälkeen kuului vaimea onnittelu äidille. Kävin halaamassa onnittelijaa ja kiittelin mahdollisuudesta olla äiti. Ruoka tehtiin onnittelijan toimesta ja siinä suunnitellessa juniori sai idean kakun suhteen. Niinpä rakenteli minulle päiväkahvin seuraksi oikean herkkupalan, vesirinkelistä, hillosta ja cremestä. Kakku maistui maukkaalta ja toimi erittäin hyvin äitienpäivän herkkuna.



2 kommenttia:

Stansta kirjoitti...

Mukava äitienpäivä ollut sullakin, kiva. :)
Hyvää viikon alkua!

Anne kirjoitti...

Kiitos, nautin joka hetkestä. Juniori, joka ei enää paljon hempeile äidille halaili useita kertoja päivässä ;))