maanantai 18. toukokuuta 2009

Diagnoosi


Pääsin kuin pääsinkin ensin terveydenhoitajan vastaanotolle, kun kävelin vain kylmästi aamulla sisään ja sitten myöhemmin illalla lääkärille. Viikonlopun diagnoosit, märkärupi ja punkin purema, eivät saaneet tänään kannatusta, onneksi! Mutta iltapäivän kahvilla olijat ja lääkärin vastaanottoa valvova terveydenhoitaja ja lääkäri olivat sitä mieltä näppylät on lintukirpun aikaansaannosta. Lintukirppu iskeytyy suoraan vaatteiden peittämälle iholle ja puraisee muutaman kerran ja lähtee sitten etsimään oikeaa isäntää. Kirppu kulkeutuu myös koiran karvoissa sisään ja sitä kautta iholle. Ensimmäiset puremat jaloissa olivat minulla haravoinnin jäljiltä suoraan iholle tulleita, mutta kaulalla olevat pahimmat puremat ovat varmaan karvaisen juniorin turkissaan kantamia. Lääkäriltä tulon jälkeen pistin kaikki petivaatteet pesuun ja harjasin karvaisen juniorin juurta jaksaen ja nyt on vielä sauna tulilla ja kohta lähden saunottamaan itseni kunnon löylyissä kirppuvappaaksi. Lääkkeeksi sain kutinaa helpottavaa Zyrtecia ja jotain vähän ätäkämpää voidetta puremiin. Nuori naislääkäri naureskeli kuulleensa lintukirpusta vasta viime kesänä ensimmäistä kertaa ja minä olin kuulemma viides viikon sisällä hänen luonaan samanlaisia näppylöitä näyttämässä käynyt. Ja ensi keväänä on taas odotettavissa samanlainen pläjäys jo kirpuille on kerran allerginen.

Terveydenhoito jatkuu 12 tunnin syömättömyydellä. Aamulla pitää suunnata ensimmäiseksi laboratorioon antamaan verinäytteitä perjantain työterveystarkastusta varten.


3 kommenttia:

Perheenäiti kirjoitti...

Kaikkea sitä ihmisen riesaksi pitää tullakin. Taitaa olla kuitenkin helpommin hoidettava kuin punkin purema tai märkärupi?

Anne kirjoitti...

Kyllä ja onneksi! Punkin puremasta jää usein loppuelämäksi kaikenlaisia vaikeitakin vaivoja ja märkärupi on niin tarttuvaa. Joten ihan hyvä kun selvisi näinkin vähällä ;)

sleigh kirjoitti...

Find Out More luxury replica bags you could check here replica ysl weblink replica louis vuitton