lauantai 23. kesäkuuta 2012

Juhannusukat


Kuvassa eilisen juhannusaaton mukavaakin mukavampaa tekemistä ilman stressiä ja paineita. Käsityöt, virkkaaminen ja neulominen on koukuttanut minut täysin. Useampien perussukkien neulomisen jälkeen mielenkiinto heräsi neuloa hieman erilaiset sukat.


Novitan sukkalehti on oiva apu tällaisiin mielitekoihin. Sukkalehti, joka ilmestyi viime syksynä, on todella hyvä lehti. Lehdessä on niin perussukan kuin monen monen muun sukan neuleohjeet ja kuvat. Lehdessä on myös kerrottu miten neuloa erilaisia kantapäitä ja tehdä erilaisia kärkikavennuksia.


Minä valitsin tällaiset polvipituiset "pitsisukat". Varsi aloitetaan koko leveydelle tulevalla pitsikuvioinnilla. Sitten menikin neulojalta sormi suuhun! Mutta asiaa auttoi, kun järkeili ja teki tuon etupuolen kärkeen asti ulottuvan pitsin ihan omalla kuvioinnilla. Sukan takareuna on neulottu 2 o, 2 n neuleella. Kantalappuun neuloin ensimmäisen kerran ristiin vahvistetun kantalapun, joka olikin tosi yksinkertainen. Luin ohjeen ja sain sitten älynvälyksen miten se neulotaan. Usein kun lukee ohjeita, pitää niitä ylitsepääsemättömän vaikeina ja tajuamattomina. Mutta sitten loppujen lopuksi ne ovatkin ihan itsestään selvyyksiä!


Ja jos väittäisin, että helposti meni näiden sukkien neulominen, niin valehtelisin. Minulle tuottaa aina vaikeuksia nuo kantalapun kavennukset. Luen ohjeen joka ainut kerta tarkkaan, mutta useimmiten joudun purkamaan ensimmäisen ja joskus toisenkin osion. Mutta sitten saan onnistumaan ja näistäkin sukista tuli tosi kivat ja sopivat omaan jalkaan.


Tuon kuvion takiakin purin useamman kerran useamman kerroksen, kun olin neulonut väärin. Mutta lopullisiin sukkiin ei jäänyt kuin yksi tietoinen ihmeellisyys, jonka sain häivytettyä.

Ei kommentteja: