lauantai 14. tammikuuta 2012

Kauppa


Kun muutettiin tälle asuinalueelle puolitoista vuotta sitten, ei täällä ihan lähellä ollut ruokakauppaa. Lähellä ja lähellä - on varmaankin täysin suhteellinen käsitys. Täällä päinhän on hyvin tavallista, että kaupunginosittain kaksi kauppaketjua käy kiivasta kilpailua markkinoista. Minullakin on molempien kauppaketjujen kortit ja niin hyvin on minutkin aivopesty, että keskitän meidän pienen perheen ostokset jomman kumman ketjun kauppoihin. Keväällä ihan näköetäisyydelle rakennettiin ruokakauppa, jonka "rakennustuskissa" olen itsekin ollut jollakin lailla mukana työni puolesta. Mutta kauppa rakennettiin ja siinä on tosi hyvä piipahtaa työmatkalla ja muutenkin.  En ole täysin tyytyväinen kaupan tarjontaan, mutta perusruokatarpeet siitä saa. Samaan aikaan, kun kauppa rakennettiin, läheisen uimarannan lähellä ollut elintarvikekioski lopetti toimintansa. Taisin keretä käydä siinä yhden kerran täällä asuessani.


Entisen kioskin tiloissa toimii nykyisin Pizzeria Elfi. Eilen kävin siellä ekaa kertaa ostamassa pizzan. Olen syönyt Elfin pizzoja jo monet kerrat, mutta juniori on huolehtinut pizzakuskin tehtävät tähän asti. Eilen illalla teki niin kovasti mieli pizzaa, että oli aivan pakko käydä lämmin ja maistuva pizza syötäväksi. Ja voin sanoa, että nautin ihan kybällä tästä ruokailusta :))

2 kommenttia:

ritva kirjoitti...

niin useassa paikassa kioskit joutuivat lopettamaan kun kauppa tuli viereen,hyvää viikonloppua:)

Punatulkku kirjoitti...

Kiitos Ritva :)
Sellaiseksihan tämä kaupan ala on mennyt.
Mukavaa talven jatkoa. Joko Kotkassa on lunta?