sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Ruuhkavuosi


Kirjarintamalla tuli luettua Pauliina Suden Ruuhkavuosi. Kirja kertoo Minnasta, joka oli addiktoinut omaan kalenteriinsa ja siinä olevaan aikatauluun. Äitiysloman aikataulun täyttivät gradu, talon rakennus ja vauvan hoito. Vuokra-asunnosta putkiremontin tieltä asuntovaunuun omakotitalon rakennukselle muuttaneet Minna, Harri ja vauva elivät ruuhkavuoden pohjamutia myöten. Kirja toisaalta nauratti, mutta enimmäkseen olin vihainen Minnan puolesta. Liian paljon paineita elämän suuren muutoksen aikaan. Elävästi muistui mieleen oma äitiyslomani, jota vietin tosin ilman ulkoisia paineita (henkisiä sitäkin enemmän). Mutta muistan elävästi muutaman hetken vauvan kanssa lattian rajassa, jolloin eteen paljastui sohvan alla olleet villakoirat ja niiden aiheuttamat paineet omaan oloon. Ei ollenkaan niin hauskaa ja humoristista siinä hormonimylläkässä ja muutoksessa minkä pieni vauva voi saada aikaan. Mutta Minnan (ja minun!) onneksi Minnan elämä tasaantui kirjan lopussa ja oma koti valmistui jouluksi. Gradun teko sen sijaan jäi odottamaan parempia aikoja!

Ei kommentteja: