sunnuntai 21. elokuuta 2011

Sorsajahti


Karvaisen kanssa kierrettävän lenkin varrella on Pyhäselän matala lahti, johon laskee alueen sadevesiä kerräävä oja. Rannan läheisyydessä on koko kesän tepastellut sorsia. Monta kertaa olen ottanut kameran mukaani lenkille, että voisin ottaa sorsista kuvia. Onnistumatta bongaamaan niitä sillä kertaa. Tänä aamuna otin aamulenkille kameran mukaan ja sorsat olivatkin nautiskelemassa aamuauringosta vedessä. Ensimmäinen bongaus ikuisti kameraan kahden sorsan uiskentelua.





Lähdimme jatkamaan lenkkiä onnellisena saaduista kuvista, kun yhtäkkiä ilman täytti siipien suhina ja aikamoinen kaakatus.


Kahden sorsan kaveriksi lensi viisi sorsaa lisää. Kaksi sorsaa olivat ihan hiljaa, kun kuivailin niitä kahdestaan. Seitsemän sorsan lauma piti sitten aikamoista mekkalaa.




2 kommenttia:

Sari kirjoitti...

Sorsastus alkoi 20.8., joten sen vuoksi sorsat kokoontuvat paikkoihin,joihin metsästäjät eivät voi tulla. Nekin osaavat olla piilossa ja turvassa.

Punatulkku kirjoitti...

Näinhän ne tekevät. Nämä ovatkyllä olleet koko kesän samoilla sijoilla. Mutta on kyllä sellainen paikka, johon ei metsämiehet voi tulla ampumaan niitä.
Sehän minua naurattikin otsikkoa kirjoittaessa, että valokuvaus onnistui juuri 20.8. :))