sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Pohdintaa

Tuomi kukassaan

Viikonloppu, ennen reilun viikon lomaa, on ollut hieman vaisu. Keli on ollut sateinen, pilvinen ja viileä. Minun olisi pitänyt....valmistella huomista suursiivousta. Mutta en ole saanut vielä mitään aikaiseksi. Tämän jälkeen on aivan pakko ottaa verhot pois ikkunoista ja laittaa pesukoneeseen. Sitten täytyy tyhjentää nykyinen TV:n alla oleva kaapisto. Huomenna se lähtee pikkusiskon uuteen kotiin. Sen tilalle tulee uusi, juniorin tekemä TV-taso.


Tuomenkukka

Maanantaina ja tiistaina pitää tehdä suursiivous, pestä ikkunat ja sauna sekä kuurata muutenkin paikkoja, jotka ovat jääneet hieman huonommalle siivoamiselle. Siivous ei ole ollut lempipuuhaani muutamaan kuukauteen. Tiistaina siivouksen jälkeen voisi jo hieman ruveta hehkuttelemaan Pariisin matkaa. Niin, tiistaina pitäisi varmaan myös pakata mukaan otettavat vaatteet ja tavarat. 

Rentukka

Mietin, että otanko mukaan järkkärin vai pärjäänkö pelkällä pokkarilla? Olisi niin kiva ottaa tuo järkkäri mukaan, mutta kun en ole sen kanssa reissannut. Onko se liian iso kuskattava retkillä. Pokkarihan menee käsiveskassa niin kätevästi!


4 kommenttia:

Perheenäiti kirjoitti...

Selkäreppu käsilaukuksi, siinä kulkee isompikin kamera kätevästi.

Hyvää matkaa!

Punatulkku kirjoitti...

Kiitos!
Täytyypä testailla, miten kamera mahtuu reppuun.

Sari kirjoitti...

Oi, sinun paikallasi unohtaisin siivouksen ja pakkaisin laukkuja matkaa suunnitellen. Siivota ehtii myöhemminkin!

Punatulkku kirjoitti...

Sari:
Kyllä pakata ehtii aina :)) Nyt, kun siivous on tehty, voi ruveta jo fiilistelemään, himppasen!