perjantai 11. maaliskuuta 2011

Hyvä työ


Kaupunkikuva on muuttunut Joensuun ydinkeskustassa vuosien saatossa paljon. Harmi vaan, kun ei ole tullut valokuvattua ennen ja nyt tilannetta. Tällä viikolla otin työkameran mukaan ruokailureissulle Naistenpäivänä  (=Laskiaistiistai). Otin ohi kulkiessani valokuvia  purkamisen alla olevasta Karjalaisen rakennuksesta. Kävin muuten syömässä ihqu ihanassa Houkutuksessa salaattiannoksen sekä jälkkäriksi laskiaispullan ja kahvin. Olen lipsunut totaalisesti herkuttomasta, hyi! Tänään tein samanlaisen ruokatuntireissun ja rakennuksen purkaminen oli edistynyt. Ohi kulkiessani keskellä rakennusta toistakymmentä miestä heitteli lautoja ja muuta purkuromua sinisen aidan sisäpuolella sijaitseville jätelavoille. Yksi kaveri heitti laudan, jossa oli nauloja pystyssä lavalle ja lauta pomppasi aidan yli kadulle. Minä satuin olemaan siinä hollilla ja nakkasin kapsäkkini jalkakäytävälle ja kävin heittämässä laudan takaisin aidan sisäpuolelle jätelavalle. Useampi KIITOS kuului purkuporukalta. Myös yksi ohikulkeva papparainen kiitteli tekoani. Hyvillä mielin hyvästä työstä jatkoin matkaa töihin iltapäiväksi.


Ei kommentteja: