lauantai 22. maaliskuuta 2008

Lankalauntaita


Pitkäperjantai sujahti ihan kotona möllöttäen. Täällä blogeissa tuli kulutettua aikaa ja tietenkin kirjan ja lehtien parissa. Koiran kanssa käytiin nautiskelemassa aurinkoisesta hankiaiskelistä ja tietenkin pallon heitosta.
Tänä aamuna hermostuin tukkaani ja kalenteriini. Siis ne ovat jollakin lailla sympioosissa toistensa suhteen. Katsoin kalenteriani ja tajusin, että taas menee viikkoja, ennen kuin olisi mahdollista käydä kampaajalla. Siihen pitää varata ainakin 2,5 h, jos meinaa ottaa väriä ja leikata. Se on aivan mahdoton yhtälö! Käyn pelikaverini luona kampaajalla ja hänellä ei ole ilta-aikoja, joten sinne pitäisi mennä viimeistään kello 14.30, jotta selviäisi ajoissa pois. Ja kalenteri on seuraavat viikot taas tupaten täynnä, joten yhtälö ei ollut ratkaistavissa. Niinpä läksin tänään kaupungille ja menin aikaa varaamatta leikkuuttamaan hiukseni. Leikkuutin hiukset niin lyhyeksi, kuin mahdollista (=siis itselleni!!!) Pärjään näillä nyt aluksi muutaman viikon ja sitten jos löytyisi jostakin aikaa, että kerkeäisi käydä ottamassa väriä päähänsä. I hope so!!!
Kaupungilla katselin farkkuja ensin City Marketista ja sitten kipaisin Carlsonille ja sielläpä olikin palvelualtis myyjä, jonka suosiollisella avustuksella löysin farkut itselleni. Lisäksi ostin nahkavyön. Puseroitakin hiplasin useammassa liikkeessä, mutta en ostanut. Muutaman pokkarin ostin kirjakaupasta varastoon. Juniorille kävin ostamassa H&M:ltä collegetakin. Takin kanssa meinasin joutua tukalaan tilanteeseen. Kävelin ulos liikkeestä ja samaan aikaan sisälle tuli asiakas, jolla oli myös H&M:n kassi. No portti rupesi piippaamaan ja kokeiltiin vastaan tulevan kanssa kummalla piippaa ja minun kassinihan se piippasi. Ihan olisi saanut rauhassa jatkaa matkaa, ketään ei tullut kyselemään tai pysäyttelemään. Menin kuitenkin samalle kassalle ja tarkastutin takin ja sieltähän se hälytin löytyi! Myyjä pyyteli toki anteeksi ja kysyi tarvitseeko kuuluttaa värää hälytystä? Tuumailin siinä, että hyvä jos kukaan sitä edes huomasi ?!?!?!
Nyt voisi vähän kehuskella itseäni, sillä vähähiilihydraattinen ruokavalio, jolla olen ollut tämän alkuvuoden on tuottanut tulosta. Minusta on lähtenyt ylimääräisiä kiloja noin 10 kpl, joten housut tuntuvat löysiltä ja vyötä on vain kiristettävä ;) Joten siinäkin oli yksi hyvä syy käydä ostamassa uudet farkut.
Kotona katsoin elokuvan: "Valkoinen Masai", joka on Corinne Hofmannin menestysromaaniin perustuva tositarina. Elokuvassa sveitsiläinen Corinne rakastuu Kenian lomallaan Masai-soturiin. Lopulta ei enää rakkauskaan voi voittaa suuria kulttuurieroja ja elokuva loppuu siihen, kun Corinne matkustaa tyttärensä kanssa takaisin Sveitsiin.

2 kommenttia:

Riikkis kirjoitti...

Moikkis Anne ja hyvää pääsiäistä! Ja jee onnea menetettyjen kilojen ja uutukaisten hiuslookin ja farkkujen vuoksi!

Anne kirjoitti...

Kiitos Riikkis onnitteluista! Ne lämmittää ;)