sunnuntai 12. kesäkuuta 2011

Valmista


No niin, nyt on matkakertomus kirjoitettu. Se ottikin sitten aikaa ihan turhan paljon. Ongelmana on ollut tietokoneen muistin täyttyminen ja kuvien siirto. On pitänyt käyttää kannettavaa ja muistitikkua apuna. Pariisin reissusta vielä sen verran, että reissu oli kokonaisuutena upea ja antoisa. Matka oli tarpeeksi pitkä (perillä viisi vrk) että kerkesi näkemään paljon ja ei tarvinnut juosta paikasta toiseen. Ehdottomasti haluan vielä joskus uudelleen Pariisiin ja/tai Ranskaan. Pariisiinkin jäi vielä paljon näkemättömiä ja kokemattomia paikkoja. Matka onnistui tosi hyvin, eikä vähäisimpänä asiana onnistumiselle ollut uskomattoman hyvä keli. Aurinko paistoi ja muutamaa yöllä ollutta ukkoskuuroa lukuun ottamatta keli oli suorastaan helteinen. 


Vajaa viikko töissä vierähti nopeasti. Perjantaina aloitin viikon päivystyksen, mutta aloitus ei ollut mitenkään ilahduttava. Lauantaita vasten yöllä minuun iski jonkinlainen vatsaflunssa, johon kuului paha olo, kuume ja armoton pään särky. Sitä kesti aina sunnuntaihin asti. Tänään on ollut jo sellainen ihan ihmismäinen olo, onneksi!


Nyt olisi vielä juhannukseen asti töitä ja sitten kolmen viikon kesäloma. Varasin mökin heinäkuun ekalle viikolle. Toiveissa olisi, että kesä näyttäisi silloin parhaimpia puoliaan. Mökissä on onneksi kaikki mukavuudet, joten pienet pettymykset kelin suhteenkaan eivät pääse masentamaan.


Olen mennyt taas laittamaan työhakemuksen uuteen työpaikkaan. Juhannusviikolla olisi haastattelu. Katsotaan, jatkuuko isot muutokset elämässäni.

2 kommenttia:

A kirjoitti...

Hienoa, Punatulkku, että matkasi onnistui hyvin, Pariisi on varmasti maailman upeimpia kaupunkeja:DD

Luin lehdestä, että olet hakenut Keski-Karjalaan töihin, toivotan sinulle onnea haastattelussa<3

Punatulkku kirjoitti...

Se on tämä nykypäivän tiedotus! Nauroin juuri yhdelle ystävälle, että Karjalaisen tietotoimisto on kyllä aika hyvä tiedottaja. Kaikki tuntuvat tietävän asian, melkein ennen minua:)) Haastattelu on tiistaina. Katostaan, miten äijän käy?