lauantai 30. huhtikuuta 2011

Vappukonsertti

Piletti
Minun olisi pitänyt jo ajat sitten hommat lippu tämän päiväiseen Ilkka Alangon ja Joensuun kaupunginorkesterin konserttiin Carelia salille. Mutta enpähän vain saanut ajoiksi. Muutama ilta sitten läksin fillarilla kaupungille ihan toiseksi asiaksi ostamaan lippua, mutta Carelicumhan oli jo siinä vaiheessa kiinni. Tänään sitten vihdoin ja viimein olin ostamassa lippua. Minulle kerrottiin, että konsertti on loppuun myyty. Mutta yksi näköalaesteinen paikka pilarin vierellä viimeisessä rivissä oli myymättä. Niinpä minä tyttö ostin lipun ja menin konserttiin. Enkä olisi parempaa paikkaa voinut saada! Aivan loistava näköyhteys illan artistiin Ilkka Alankoon ja kapellimestariin Petri Juutilaiseen. Ihan hieman kun vaivautui siirtämään päätä, niin näki koko soittajakaartin. Ilkka lauloi Neljän Ruusun aikaisia tuttuja lauluja orkesterisovituksin. Muutamassa kappaleessa ei sanoista saanut selvää, mutta muuten svengasi laulaja ja soittajat tuttuja kappaleita ihan kybällä. Solisti halusi ja saikin pyyhkeen konsertin alkumetreillä ja väliajalla vaatteet olivat menneet vaihtoon. Taitaapi tuo laulaminen olla aika hikistä puuhaa!

Ohjelmalehtisen etusivu
Mieleen jäivät laulun sanat "Entä jospa onkin niin, että elän vain kerran." Tästä on hyvä jatkaa kotivapunaaton  viettoa koleahkossa säässä. Mutta onneksi mieli ja sielu sai taas hyvää oloa musiikista.

Ohjelma ja esittely

Ei kommentteja: