sunnuntai 2. elokuuta 2009

Tampere - Valkeakoski


Perjantaiaamuna startattiin erittäin lämpimässä ja aurinkoisessa kelissä Itä-Suomesta kohti Tamperetta. Kierrettiin Jyväskylän rallin takia hieman pitempi etappi Varkauden - Lahden kautta Tampereelle. Mitä lähemmäksi Tamperetta tultiin, sen pilvisemmäksi keli muuttui.


Ensimmäisenä kohteena Tampereella meillä oli Tampellan vanhassa tehdasmiljöössä sijainnut Vapriikki. Vapriikissa nautittiin ensin maittava lounas, joka sisälsi metsäsienikeiton, janssonin kiusauksen / porokiusauksen, salaattia, juomia ja erilaisia leipiä. Jälkiruuaksi oli "pullakiusausta" kahvin kanssa. Ekstrana otimme matkaseuran kanssa talon konjakit. Jälkiruuan nautiskelimme ulkona veden äärellä ja silloin rupesi taivaalta tihuuttelemaan vettä. Ruuan jälkeen jatkoimme Tampereen kaunpungin museokeskus Vapriikin kiertelyä arkkitehdin johdattelemana. Vapriikissa katseltiin museokeskuksen tiloja, rakenteita, toimintoja ja olihan siellä vielä töitä tekemässä yhden mekon kimpussa entisöijäkin.

Kun tultiin Vapriikista ulos, vettä tuli taivaan täydeltä ja jouduimme tekemään suunnitelman muutoksen ja siirtymään seuraavaan paikkaan linja-autolla eikä kävellen. Seuraavaksi tutustuimme saman arkkitehdin opastuksella Frenckellin rakennukseen, jossa sijaitsee kaupungin teknisiä palveluja. Kuvassa saunaosastolle jätetty turbiiniaukko muistuttamaan talon entisistä toiminnoista.

Rakennuksesta linja-autolle siirtyessä kastuimme jälleen kerran. Sitten saimme bussiin oppaan, jonka johdolla teimme kiertoajelun Tampereella ja saimme opastuksen kaupunkiin. Vesisade aiheutti sen, että kiertelimme kaupungin nähtävyydet katsellen bussin ikkunasta. Ainoastaan Tuomiokirkossa ja Metsossa jalkauduimme. Tuomiokirkon maalaukset aiheuttivat tunteita ja mielipiteitä herättäviä keskustelua, joita jatkettiin illalla ruokapöydässä.



Ilta sujuikin sitten ruokaillen, juomaillen, jutustellen ja siirtyen jossakin vaiheessa tanssiravintola Hämeensiltaan. Miesvoittoisessa porukassa ei voinut välttyä illalta, johon sisältyi runsaan tanssin lisäksi, juomia, juttuja, paljon naurua, maisemia ja iloa yhdessä olosta.

Lauantai aloitettiin runsaalla aamiaisella hotellilla, josta siirryttiin matkan pääaiheeseen asuntomessuihin. Ensimmäisenä kohteena meillä oli messujen oheiskohteena toiminut Emil Wikströmin taiteilijakoti Visavuori. Visavuori oli myös vaikuttava kohde rakennusten, taide-esineiden, näyttelyn, puutarhan, historian, opastuksen kannalta.




Sitten ajoimme Valkeakoskelle asuntomessualueelle, jossa tutustuimme messukohteisiin. Vetonaulana messuilla oli Mika Kallion talo, joka erottuikin kooltaan, sjainniltaan ja muilta varustuksiltaan alueen muista taloista. Messukohteet olivat tänä vuonna tavallisille suomalaisille rakennettuja taloja, joissa ei kauheasti näkynyt yli lyöntejä.




Asuntomessualueelta ajoimme vielä tutustumaan Ideaparkin ostoskompleksiin. Sieltä lähti mukaan mustat nahkaiset ballerinat. Kotimatka sujui tutustuen ja keskustellen uusien tuttavuuksien kanssa. Matka oli asuntomessujen, ohjatun ja vapaan oheistoiminnan osalta mieleen painuva kokonaisuus.

2 kommenttia:

Pörrö-nalle kirjoitti...

Hei, sinä olet ollut reissussa, voi miten kiva! :) Minäkin reissasin emännän ja isännän kanssa Etelä-Suomessa. (Kotipossu Aino halusi jäädä talovahdiksi.) Nyt on mukavaa olla taas kotona. :)

Pörrö

Punatulkku kirjoitti...

Kivaa käydä välillä reissussa ja mukavaa, että sinäkin olet päässyt reissuun. Mutta oma sänky, paras sänky, eikö;))
Kivaa loppukesää sinulle, Ainolle ja muulle perheelle!