lauantai 22. elokuuta 2009

Aurinkoa & lämpöä & kastetta

Alkuviikon "ketutus" alkoi olla käyty läpi torstaina, kun kotiuduin pitkän työpäivän jälkeen. Juuri ennen nukkumaan käyntiä kävin lukaisemassa vielä s-postin ja siellähän oli ihan eri sävyinen viesti samalta henkilöltä, jonka viestistä olin pultannut alkuviikosta. Sitten vielä pitkä puhelu ja asioiden läpikäyntiä. Huomasinpahan jälleen kerran, että teen sangen nopeita johtopäätöksiä ja rupean riehumaan henkisesti, kun en ole niitä ihmisiä jotka heittelevät astioita tai käyttävät sanaista arkkuaan. No, asiat tuli käytyä läpi ja elämä jatkuu!
Eilen olo oli aika flunssainen ja kahden huonosti nukutun yön jälkeen rupesin nukkumaan jo kahdeksan paikkeilla. Aamulla heräilin viiden aikaan aivan hirveään pään jysäriin ja ei kun Buranaa naamaan ja uudelleen unten maille. Sitten seiskan aikoihin aamupalan tekoon, sanomalehden hakuun ja sänkyyn nautiskelemaan aamupalasta ja sanomalehdestä. Sitten vielä pienet torkut ja koiruliinin kanssa aamulenkille. Aamu oli tosi kaunis ja auringon paisteinen, mutta maassa oli kastetta, joka kasteli lenkkarit ja housun lahkeet kun kuljettiin pitkin heinittynyttä polkua.


Aamupäivällä meinasin ruveta sahaamaan ulkona olevia jätelautoja lyhyemmiksi, jotta saisin ne joko poltettua tai kuljetettua jäteasemalle. Mutta kun luin sahan käyttöohjeen, en uskaltanutkaan. Uuden sahan ketju olisi pitänyt voidella ja saha olisi pitänyt tarkistaa ja koekäyttää, johon minulla ei ole tieto-taitoa. Tämä olisi taas niitä miesten hommia. Toinen on noiden digiboxien, televisioiden ym. härpäkkeiden viat ja toimintahäiriöt, jotka aiheuttavat pään vaivaa. Minä en millään jaksa ruveta lukemaan niiden käyttöohjeita, säätöjä yms. yms.
No lounaan söin kuitenkin tänään maailman parhaassa seurassa, jo toisen kerran tällä viikolla Rossossa. Herraseurana minulla oli juniori, jonka kanssa nautiskeltiin pannupizzat. Jälkkärit jätettiin suosiolla kotona nautiskeltavaksi, niin täyteen tulimme pizzoista. Kotimatkalla kävin vaihtamassa Niinistön kirjat päikkäin velipojan kanssa. Minun kirja, Viiden vuoden yksinäisyys, meni velipojalle lukuun ja minä sain Niinistön Hiljaisten historia- kirjan lukulistalleni. Eilen illalla aloitin jo eilen postissa tulleen Syväjohtaminen-kirjan lukemista.
Toisena samaan aikaan lukemisen alla on yhden tutun kaverin Opinäytetyö. Tämä on alustavaa valmistautumista eilen aloitettuun omaan opinnäytetyön kirjoitusurakkaan. Opinnäytetyötä luin takapihan terassilla siinä samalla nautiskellen (olisiko jo viimeinen?) aurinkoisesta päivästä. Ihanaa aurinko lämmitti vielä ihan hyvin!



Ei kommentteja: