tiistai 6. tammikuuta 2009

Loppiainen


Niin on sitten hurahtanut joulun aika ja saamme aloittaa taas normaalit viikot. Välipäivät ovat menneet työn merkeissä palavereissa isolla kirkolla, viimeisten selvitysten teossa entisellä työpaikalla ja sitten vähän jo huoneen siivouksessa. Aikatulusta näyttäisi muotoutuvan sellainen, että pääsen siirtymään uuteen tehtävääni helmikuussa. Jossain vaiheessa pitää tehdä vielä tilinpäätös ja se on sitten siinä!
Monenlaista mukavaa koulutusta on näköpiirissä. Tammikuun kaksi viimeistä viikko Helsingissä tulevien tehtävien koulutusta ja Ylempi-AMK on työllistänyt kyllä ihan kiitettävästi koko joulun seudun ja tästä eteenpäinkin. Mutta niin kuin olen aikaisemmin kirjoittanut, opiskelu on minulle harrastus ja en ole kokenut sitä raskaaksi. Minulla on tosi paljon omaa aikaa, kun junioritkaan eivät vaadi koko aikaista huomiota. Poika päin vastoin haluaa olla omassa rauhassa eikä ymmärrä mamman kommetteja.


Nykyinen päivärytmini arkisin:
klo. 5.40 Herätys
5.40 - 6.40 Koiran aamulenkki, aamupala ja sanomalehti
6.40 - 17.00 Töissä + työmatkat
17.00 - 21.30 Kotitöitä, opiskelua, koiran kanssa lenkkeilyä, yleistä haahuilua
21.30 - 5.40 Nukkumista tai kukkumista

Viikkoon mahtuu 168 h, joista töissä ja työmatkoilla olen n. 50 ja nukun n. 53 h. Kotitöihin käytän viikossa aikaa n. 15 h (tämä on aika suhteellista jos esim. lämmitän uunia niin siinä samalla opiskelen tai laitan ruokaa jne.) Eli viikossa käytän yleiseen haahuiluun n. 50 h ja siihen kuuluu isona osana tällä hetkellä opiskelu n. 20 h, koiran kanssa lenkkeily n. 6 h, saunominen 1,5 , lukeminen, TV:n katselu ja netissä roikkuminen 10 h ja sitten muut harrasteet ja menot lopun ajan eli n. 12.5 h.

Ei kommentteja: