tiistai 23. joulukuuta 2008

Rauhallista Joulun aikaa!


Täällä meillä Itä-Suomessa on oikein jouluinen tunnelma. Ulkona on pakkasta ja lunta on satanut viimeisen vuorokauden aikana niin, että luonto on hohtavan valkoinen ja valmis ottamaan vastaan joulun! Olin töissä vielä tänään ja kävin juomassa joulukahvit yhden yhteistyökumppanin luona iltapäivällä. Sitten kauppaan ostamaan kaikkea mahdollista jouluksi. Täytyy ihmetellä, että ruokakaupasta pitää ostaa muutamaksi päiväksi kahden hengen ja koiran taloudelle sellaiset määrät ruokaa. Sanoin siinä muutamalle tutulle, että ihan kun maailman loppu olisi tulossa ja pitäisi varustautua sitä varten ;)))
No nyt on piirakat paistettu, loput lumityöt tehty, koira ulkoilutettu ja takassa ja tuikuissa palaa tuli ja voi jo pikku hiljaa hiljentyä Joulun viettoon.


Oikein Rauhallista Joulun aikaa kaikille blogissani vieraileville!

Ei kommentteja: